sunnuntai 28. elokuuta 2011

Kaikenlaisia puuhia

Viime keskiviikkona käytiin Isännän kanssa katsomassa onko puolukoita siellä mistä viime syksynä niitä poimittiin monta sangollista ja silloin niitä jäikin metsään vielä todella paljon. Olihan niitä siellä nytkin, mutta ei niin paljon kuin viime syksynä. Vielä ei marjat ole kypsiä poimittavaksi.

Koirat olivat tietenkin mukana.



Aamulenkeillä näkyy nyt paljon eri lintuparvia, suunnittelevat kaiketi etelänmatkaa. Yhtenä aamuna näin kymmeniä töyhtöhyyppiä parvessa.
Kurjet opettavat nuorisoa aurassa lentämiseen. Kovaa meteliä pitävät jo aikaisin aamusta.

Tämän aamun lenkin tein vanhalle tuvalle. Siellä oli ampiaiset tehneet pesän betonirenkaaseen.


Vanhan tuvan ympäristöön on levinnyt pihlaja-angervoa ja se on saanut kauniin syysvärityksen.



Naakkoja meilläpäin on myös paljon. Langoilla on tungosta.


Minä kuljin alennusmyynneissä aika paljon ja löytöjäkin tein. Noin kolmeen vuoteen en ole ostanutkaan vaatteita juuri ollenkaan ja työelämässä vaatteita tarvitsee aivan toisella tavalla kuin kotona ollessa.
Paras löytö aleissa oli nämä kengät. Prisman ale-hyllyssä oli kenkiä 70 prosentin alessa ja nämä Pomarin kotimaiset kävelykengät maksoivat vain 22.50, kun lähtöhinta oli 74.90.


Tämä viikonloppu on mennyt kaikelaisissa pikku puuhissa. Olen saanut silitettyä ja mankeloitua vaatekasat pois. Työtilaani olen edelleen siivonnut. Lurua olen harjannut ja se ei nykyään olekaan kovin yksinkertainen operaatio, se kun on ruvennut vastustamaan harjaamista ja sitä pitää nyt yrittää harjata vain vähän aikaa kerrallaan. Jos koko koiran harjaa yhteen menoon, se kestää noin puolitoista tuntia.

Käsitöitä tein pitkästä aikaa, markkinat kun lähestyvät kovaa vauhtia. Ja muutenkin käsityörintamalla on ollut aivan liian hiljaista koko viime talven, mutta nyt tuntuu, että olisi intoa ja ennen kaikkea voimia keskittyä niihinkin.


Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Kun tuon luin, tuntui,että olet ollut ahkerana. Minäkin valmistaudun markkinoihin, ne ovat lauantaina. Menen tietenkin hunajan myyntiin ja yritän purkittaa 200 purkkia ja vähän pullojakin mukaan. Markkinoilla on mukavaa!

    VastaaPoista