sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Markkinoilla

Viikonloppu katosi nyt tosi nopeasti. Eilinen päivähoitoväelle suunnattu koulutuspäivä oli kyllä todella hyvä. Aiheina vuorovaikutus ja lapsen kohtaaminen. Toisena luennoitsijana oli Liisa Keltikangas-Järvinen. Hänellä on mielestäni viisaita ajatuksia päivähoidosta ja lapsiryhmien koosta. Meitä kuulijoita oli 150 paikkainen auditorio täynnä.

Tänään käytiin Isännän kans Pohjalaisilla suurmarkkinoilla sillä aikaa, kun S-tytär oli tankotanssissa. Pikainen kierros tehtiin markkinoilla, mutta silti löysin mustikanvarvuista tehdyn kranssin ulko-oveen ja koriamppelin hedelmille.

Meillähän ei enää vietetä isänpäivää, koska meillä ei lapsia ole ja molempien isät ovat kuolleet, mutta jotenkin tällaisena päivänä on oma isä ollut paljon mielessä. Ikävä on vieläkin kova, vaikka isän kuolemasta on jo 14 vuotta.

Huh huh, kolme viikkoa enää ensimmäisiin myyjäisiin ja tekemistä olis hurjasti. Stressi meinaa pikkuhiljaa hiipiä kimppuun, mutta pitää yrittää työntää se loitommalle. Puikkoja olen kilistellyt ja muutamia pötkylöitä saanut kudottua, kuvia tulee kunhan saan niistä vielä lisää tuotteita valmiiksi.

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille täällä piipahtaville ja kiitos kommentoijille!

3 kommenttia:

  1. Vissiin minunkin pitää kohta alkaa tekemään niitä kynttilöitä, joita aion myydä joulumyyjäisissä. Vaikka kyllä niitä äkkiä sitten tekee.

    VastaaPoista
  2. Tuo Liisa Keltinkangas-Järvinen on kyllä fiksu nainen! Työniloa ja mukavaa viikkoa:)

    VastaaPoista