sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Koulutusta ja käsitöitä

 
Kuva ei liity mitenkään tämän illan juttuihin.
Ainoastaan niin, että olisin tämän päivän halunnut viettää yhtä rennosti kuin Lurukin.
 
 
Viikonloppu oli hyvin vauhdikas.
Perjantai-iltana käytiin Isännän ja S-tyttären kanssa Tuurissa Kyläkaupassa.
Ostin itselleni uuden toppapuvun lenkeille. Nyt saan luopua yli 10 vuotta vanhasta toppapuvusta, josta vetoketju hajosi.
 
Eilen lauantaina meillä oli koulutuspäivä Tampereella.
Ensin tuntui hyvin kurjalta lähteä sinne, kun tiesi, että siinä menee koko päivä.
Kotoa lähdin kuudelta aamulla ja takaisin tulin seitsemältä illalla.
Luennot olivat kuitenkin hyvin mielenkiintoisia ja antoisia.
Paras anti eilisessä oli kuitenkin, että näin entisen työkaverini, jota en ole nähnyt yli kymmeneen vuoteen. Terveisiä hänelle, jos hän täällä käy:)
 
Tänään olen ottanukin sitten melko rennosti. Vähän pussukoita ompelin. Saan ommella kolme pussukkatilausta ja vielä ovat vähän kesken.
Työkaverit ostivat minulta viime viikolla yhteensä 14 pussukkaa, mikä
tuntui todella kivalta, kun alkuvuosi on käsitöiden myynnin suhteen aina hiljaista aikaa,
ainakin minulla.
Taidankin tästä mennä vielä hetkeksi ompelemaan, joten
toivotan teille kaikille mukavaa alkavaa viikkoa!
 

3 kommenttia:

  1. Tuosta uudesta toppapuvusta tuli mieleen se, kun katsottiin vanhalta videolta edellisen, jo kuolleen koiramme lenkille lähtöä. Hidas oli askel, mutta häntä sentään heilui. Katsoin vain, että minulla on vielä sama toppatakki!Käytössä!

    VastaaPoista
  2. Oikein hyvvää tiistaiaamua kammarista...Kerran olen Tuurissa käyny ja kylläpä siellä tovi vierähtikin. Hupasata siitä kertovata ohjelmata tullee välillä katottua :)

    VastaaPoista
  3. Ystävät ovat kuin tähtiä,
    aina olemassa, vaikkei niitä aina näe!
    Hyvää Ystävänpäivää!

    VastaaPoista