sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Palmusunnuntai

 
Eilen käytiin Isännän kanssa Pytinki-messuilla. Lähtiessä päätin, että tällä kertaa en kerää esitteitä niinkuin aikaisemmilla kerroilla. Mutta niin vain tulin pussin kanssa taas kotiin, tosin siellä oli vain muutama esite.
 
Mm. näitä puuhia tänään. Viime vuonna en laittanut ainuttakaan siementä esikasvatukseen, nyt olen tyytyväinen, että olen niin tehnyt. Harmittais kuitenkin istutusten aikaan, jos en olis mitään itse kasvattanut.
 Aiemmin kylvetyistä siemenistä on jo tullut pienen pieniä taimia.
Tässä harjaneilikkaa.
 Ja tässä pieniä tomaatin taimia.
 
Aurinkoista viikon alkua kaikille.

1 kommentti:

  1. ee, kiva, että joku muukin kasvattaa taimia!! Minulla niitä näyttää taas olevan paljon, mutta kun en omista perennapenkkiä, niin laitan kukat ruukkuihin. Siksi.

    VastaaPoista