keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Rumuutta ja kauneutta puutarhassa

 Olen ollut ensimmäiset lomaviikot kuin eläkeläinen, kiirettä pitää.
Kaikenlaista puuhaa on ollut ja työlista lyhenee ihan mukavasti:)
Eilen illalla oltiin Isännän kanssa tekemässä kasvimaa. Sitä ei ole koskaan tehty näin myöhään, mutta kotitalousneuvoja sanoi lehdessä, että juhannukseen asti kerkiää kasvimaan tehdä ja saada silti hyvä sato. Perunat on istutettu jo aiemmin ja hyvin olivat tulleet pintaan.

En tiedä mikä mun ruusupensaita vaivaa. Kurtturuusu on tämän näköinen, vain muutama vihreä oksa.
Tiedän kyllä, että sitä tavataan leikata alas ja se on tälläkin ruusulla edessään.
Juhannusruusutkin näyttävät joko melko tai hyvin rumilta, niistä ei nyt tullut yhtään kuvaa.

Sitten minun ilon aiheeni eli lumipalloheisi. Sen ovat madot syöneet, latvassa vain muutamia kukkia:(
Tämä on jo iso pensas, ainakin 3 metriä korkea. Tietääkö kukaan, voiko se tästä enää elpyä vai täytyykö sekin leikata alas?

Unkarinsyreenikän ei kuki niin komeasti kuin se on aikaisempina vuosina kukkinut.
Ihana se on silti.

Sitten kasvihuoneeseen.
Tänä vuonna kasvatin taimet siemenistä ja ensin ajattelin, kun hontturoiksihan ne täällä sisällä kasvoivat, että mitähän tulee. 
Mutta hyvin ovat lähteneet kasvuvauhtiin, nyt vain on niin kylmää, eilenkin vain 12 astetta, että vauhti varmaan hidastuu.

Kurkussa on jo noin 10 sentin alkuja.

Tomaatitkin ovat vahvistuneet ja kasvaneet pituutta lisää.
Kukkia ei niissä vielä ole.
Tyytyväinen olen, sillä alku näytti aika surkealta.

Tänään on kyläilypäivä ja ajttelin tehdä raparperipiirakkaa tuliaisiksi.
Joten nyt lenkille ja leipomaan.
Mukavaa päivää kaikille!

3 kommenttia:

  1. Oikein hyvvää huomenta kammarista ! Tuo kostea ja kylmä kevätkö se turmeli pensaitasi...Kasvihuoneessa näyttää kuitenkin kukkoistavan :)

    VastaaPoista
  2. Muista en uskalla sanoa, mutta leikkaa juhannusruusu reippaasti alas vaan, se toipuu kyllä ja lähtee entistä upeampaan kukoistukseen!

    VastaaPoista
  3. Minunkin ruusupuskat olivat kuihtuneita, ei montakaan oksaa viheriöinyt. Luulen sen olevan sateisen viime kesän syytä.
    Minulla ei kyllä kasvihuoneessa ole ilon aiheita, sillä halla vieraili siellä. Olin jo valmiiksi virittänyt öljylämmittimen, mutta uskoin sitten nettiä, joka lupasi plus viittä astetta. Toisin kävi. Pitää uskoa aina itseään!!!

    VastaaPoista