sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Messuille valmistautumista

Muun muassa näitä täällä on väsäilty, monenlaisista ja monen värisistä kuoseista.
Kuvia uusista töistä ei nyt ole, ei ehdi kuvaamaan:)
Yksi ongelma tuli eteen, en meinaa löytää mustia puisia henkareita mistään.
Parista kaupasta Seinäjoella katsottiin tänään, mutta ei ollut. Täytyy vielä viikolla kierrellä etsimässä.
NetAnttilassa näyttäis olevan, joten täytyypä käydä Anttilasta katsomassa.
 
Koirille laitettiin perjantaina uudet kastrointikapselit niskaan. Nopeasti meni puoli vuotta. Uudet kapselit ovat voimassa vuoden. Mökön kanssa on jouduttu käymään ell:llä muutenkin, kun sen silmä ei meinaa parantua. Lääkäri totesi Mököllä olevan kuiva silmä ja todennäköistä on, että se on loppuelämän vaiva. Joka päivä pitää laittaa kosteuttavaa salvaa ja kosteuttavia tippoja. Mutta täytyy toivoa, että silmä toipuis kurjasta vaivasta.

Isännän kanssa tehtiin eilen istutuksia, mutta niistä lisää joskus paremmalla aikaa:)

Tänään oltiin S-tyttären kanssa katsomassa Äitiä tk:ssa. Hän on siellä ollut muutaman päivän, mutta kotiutuu todennäköisesti alkuviikosta. Torstai-iltana kävin edellisen kerran. Joka päivä en voi käydä, kun matkaa on 100 km yhteen suuntaan. Onneksi kaikki näyttää äidin kohdalla taas paremmalta.
 
Arvauskisan voittaja Marja joutuu vielä hetken odottaa palkintoaan, jotain olen siihen jo miettinyt, mutta vielä pohdiskelen jotain lisää.

Kiireinen viikko on taas edessä. Minä kun olen tällainen viime tipan ihminen.
Perjantaina alkavat Käsityömessut, torstaina käyn jo viemässä tavarat ja järjestelemässä pöytää.
Jos tulette messuille, käykää ihmeessä tervehtimässä:)

Mukavaa lokakuun alkua!

1 kommentti:

  1. Varmasti kävisin moikkaamassa, jos liikkuisin siellä päin!

    VastaaPoista