torstai 12. kesäkuuta 2014

Kauneutta

Eipä suuremmin mitään kerrottavaa ole kertynyt.
Minä nautin lomasta ja tänään nautin erityisesti sateesta, sillä meillä on ollut tosi kuivaa. Sateet ovat uskollisesti kiertäneet tämän meidän kohdan.
Päiväni vietän koissujen kanssa tehden mitä mua huvittaa tai olen tekemättä:)

Päivä on harmaa, joten kuvatkin ovat harmaita.
Tienvarret kukkii kauniisti, tällä hetkellä koiranputkea ja paikkapaikoin lupiinia.
Kaunis yhdistelmä, joskaan ei niin suotava.

Muutakin valkoista on teiden varsilla.
Laskuvarjojoukkojen lähtöpaikka. Siitä ne lähtevät lentoon levittäytyen ympäriinsä.

Valkoista kukintaa on myös kotipihalla.
Lumipalloheisi.
 Ja juhannusruusu.

Jos minun jotain tulee ikävä tästä pihasta sitten kun muutamme, niin tätä.
Toin pienen pienen unkarinsyreenin taimen Äidin ja Isän puutarhasta noin 27 vuotta sitten ja siinä se on saanut paikallaan kasvaa aivan rauhassa ja se on upea. Mitään sille ei ole tehty näiden vuosien aikana.
 Se on ehkä noin 4 metriä halkaisijaltaan ja taas tänä kesänä kukkia on runsaasti. Ulko-oven kun avaa tulvahtaa vastaan ihana syreenin tuoksu.

Rakennustyömaallakin tapahtuu jotain koko ajan.
Ensi viikolla tulee talopaketti, jännittävää...

Toivotan teille kaikille ihania kesäpäiviä!

2 kommenttia:

  1. Hih, minäkin suunnittelin kuvat tien vieriä, ne on niin upeat. Ihailin tosin voikukan keltaisuutta. Sateella olen istuttanut yhden puun, jospa se ei niin paljon kärsisi kuin poudalla. Teillä on varmaan jännittävää tuon talojutun kanssa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kohta kyllä niittäjät saapuu viemään kukkaloiston, mutta pitää nauttia niin kauan kuin voi.
      On se jännittävää:)

      Poista