lauantai 5. syyskuuta 2015

Positiivisesti yllättynyt:)


Olin taas perinteisillä Maalaismarkkinoilla paikallisen talomuseon pihapiirissä.
Tällä kertaa otin mukaan vain vähän tavaraa: pussukat tietenkin, neulatyynyt, magneetit, hevonkengät ja kortit. Lähdin vähän pessimistisesti, koska en ole ehtinyt tekemään mitään uutta myytävää.
Kuten kuvasta näkyy aamulla, kun laitettiin myyntipaikkoja valmiiksi, ripsautti vähän vettä ja oli pilvistä. Olikin pieni pelko, että sataa koko päivän. Mutta niin hyvä tuuri oli, ettei sen koommin satanut markkinoiden aikana:)
Paljon oli taas väkeä liikkeellä ja myynnillisesti ne onnistuivat minulla kuitenkin erittäin hyvin:)
Markkinoilla tapasin myös pitkäaikaiset blogituttavuudet Mammelin ja Vaarin:) 
Oli todella mukava tavata heidät, aivan tuntuivat tutuilta ihmisiltä, niin monta vuotta olen Kivimäen elämää blogia seurannut.
Muutenkin tapasin paljon tuttuja ja se on aina mukavaa:)

Kävin äsken iltahämärissä nappaamassa kuvan, kun sumu on nousemassa pelloille.
Onkohan tulossa kylmä yö.

Huomenna sitten suunnataan Ruokamessuille Kauhajoelle maistelemaan herkkuja:)

6 kommenttia:

  1. Hei!
    Oli tosi kiva tavata ja niin yllättäen:) Mukavaa syksyn jatkoa Sinulle <3

    VastaaPoista
  2. Minä myös olin eilen kylän markkinoilla, mutta en muistanut kuvat ollenkaan sitä vilinää. Kauppa kävi hyvin ja monia hauskoja ihmisiä tapasin ja sitten myös toisenlaisia. Tämä aika lienee sellainen, että pahaa oloa pitää vieraille purkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En minäkään muistanut kuvata silloin, kun ihmiset oli liikkeellä. Aika kovanahkainen pitää nykyään olla, ettei anna ihmisten puheiden vaivata mieltä.

      Poista
  3. Onpa upea tuo vimmeinen kuva ♥ Oli varmasti kiva tavata Mammeli ja Vaari!

    VastaaPoista