tiistai 13. heinäkuuta 2010

Lämpöaalto

Nyt riittää lämmintä, minulle vähän liikaakin. Eteisen seinässä oleva lämpömittari näytti pari tuntia sitten tällaisia lukemia. Hellettä siis sisätiloissakin.



Me olimme viime viikon kesälomareissulla asuntoautolla. Onneksi silloin ei vielä ollut näin kuuma, olisi ollut melko tukalat oltavat autossa. Riitävän kuuma oli nytkin. Ihmiset aina jotenkin pärjää, mutta koirille kovempi helle olisi ollut kärsimystä. Reissu meni kaikin puolin hyvin, nähtiin suomea neljältä kolkalta; lounaasta, etelästä, kaakosta ja keskeltä. Kuvia tuli otettua vain vähän, vaikka kamerat olikin reissussa mukana.

Aulangolla oli hienot maisemat näköalatasanteelta. Tällaiseen tasaiseen maisemaan tottuneelle, se näytti erityisen hienolta.



Siellä oli myös hieno näköalatorni, mutta korkean paikan kammoisena en tohtinut sinne kiivetä. Minulla oli tarpeeksi jännitystä tasanteella seisomisessa. Olen kesän aikana kahdesti ollut huvipuiston maailmanpyörässä ja se on jännä juttu, että niin kauan kuin maailmanpyörä liikkuu, minulla ei juurikaan ole hätää, mutta kun se pysähtyy ja istutaan korkeuksissa, olen aivan paniikissa. Itsekin ihmettelen, mistä pelko mahtaa johtua, kun järjellä selittäen tietää, ettei sieltä voi pudota.



Viikonloppuna olin markkinoilla myymässä käsitöitäni ja olin yötä äidin luona. Äiti olikin saanut muutaman alivuokralaisen ulko-oven kranssiin.



Tässä lähempi kuva asukeista.



Loppuun vielä S-tyttären reissussa ottamia luontokuvia. Hän on hyvin kiinnostunut valokuvaamisesta ja haaveilee omasta järjestelmäkamerasta. Ensimmäisessä kuvassa on perunan kukka, kaunis eikö totta.













4 kommenttia:

  1. Tuo linnunpesä ovikranssissa on ihana. Lähetä kuvasi aamutv:n kesäkuvat ohjelmaan. Minunkin tikkakuvani näytettiin siellä.

    VastaaPoista
  2. Unelma,
    minä en aluksi huomannut koko pesää ja kulkea ryskäsin ovesta aivan normaalisti. Rauhattomaan paikkaan on lintu pesänsä tehnyt, mutta niin vain neljä poikasta siellä viihtyivät :).

    VastaaPoista
  3. Hauska loma sinulla on ollutkin. Ja kranssin asukkaat kivoja vuokralaisia. Toivottavasti pääsivät lentoon asti!

    VastaaPoista
  4. Tuulento,
    aina on mukava olla reissussa, mutta mukava on reissun jälkeen palata kotiinkin. Toivotaan, että poikaset selviävät aikuisiksi asti.

    VastaaPoista