sunnuntai 3. huhtikuuta 2011

Haaste ja marjojen tuoksua

Tuulennolta sain tämän kivan haasteen, kiitos siitä.



1.Koska aloitit blogin?
Blogini täytti viime viikolla yhden vuoden, ensimmäisen julkaistun kirjoituksen kirjoitin 29.3.2010.
2. Mistä kirjoitat blogissasi, mitä se käsittelee?
Pääasiassa kirjoitan omasta arkisesta elämästäni ja minua kiinnostavista asioista.
3. Mikä tekee blogistasi erilaisen muihin nähden?
Niinkuin kaikki blogit, joita luen, ovat kirjoittajansa näköisiä, niin uskon ja toivon, että minunkin blogini on minun näköiseni ja siksi ainutlaatuinen.
4. Miksi aloitit pitämään blogia?
Ensin luin pitkän aikaa muiden blogeja. Sitten ajattelin, että blogi voisi olla hauska päiväkirja kuvineen, josta voi käydä myöhemmin katsomassa tärkeitä ja vähemmän tärkeitä asioita ja tapahtumia.
5. Mitä haluaisit muuttaa blogissasi?
Ehdottomasti sen, että olisin ahkerampi kirjoittaja. Mutta, kun päivän tunnit kuluvat niin sukkelaan.
6. Lähetä haaste 5:lle blogilaiselle eteenpäin.
En lähetä tätä enää eteenpäin, sillä luulen, että kaikki lukemani blogit ovat tämän jo saaneet.


Eilen meillä tuoksuivat marjat. Keitin punaherukasta mehua, sekaan laitoin makeutta antamaan vähän mansikoita ja mustikoita.



Mansikkahilloa keitin myös.




Ensi syksynä saakin keitellä mehut ja hillot tuoreista marjoista ja säilöä ne kellariin. Vielä viime syksynä se ei onnistunut, kellari jäi vähäsen kesken talven tullessa.



Tuvan ikkunalla talvehtinut pelargonia on tehnyt ensimmäisen nuppunsa. Pelargonia on aika tuuhea, en taida sitä leikatakaan tänä keväänä.




Tämän aamun lenkillä melkein kuuli kuinka lumet sulavat. Vettä satoi ja lämpötila oli noin 4 astetta. Tie oli paikka pakoin kiiltävällä jäällä ja liukas, paikka paikoin aivan kuravellillä. Voitte kuvitella minkä näköisiä koirat olivat, kun lenkiltä kotiuduttiin. MUTTA tämä tietää vain sitä, että kevät on kunnolla tullut:D

Ihania kevätpäiviä kaikille!

3 kommenttia:

  1. Tulipa niin syksyinen tuoksu tänne asti marjakattilasta. Ja pelakuukin kohta kukkii, kevättä se on!

    VastaaPoista
  2. Hei kellari näyttää tutulta, meillä taitaa olla samanlainen:)

    VastaaPoista
  3. Namskis, mansikkahilloa ;)
    Minultakin löytyisi vielä pakastimesta herukoita ja mansikoita, pitäisi ottaa mehumaija esille......
    Tuollainen maakellari olisi tosi ihana....
    Kauniin vihreältä ja virkeältä näyttää pelakuusi:)
    Iloa viikkoosi ♥

    VastaaPoista