lauantai 7. toukokuuta 2011

Lapsettomien lauantai

Minä en juurikaan perusta tällaisista teemapäivistä, mutta joskus on hyvä tässä äitienpäivähuumassa muistuttaa, että meitä tahattomasti lapsettomia ihmisiä on nykyään hyvin paljon.
Tiedän, että joillekin lapsettomuudesta puhuminen on todella vaikeaa. Omalta kohdaltani uskon, että olen päässyt helpommalla ollessani avoin lapsettomuudestamme. Tokihan jotkut puheet ovat vuosien saatossa vähän loukanneet. Esimerkiksi, että nainen on vasta äidiksi tultuaan oikea nainen ja ettei parisuhde voi olla täydellinen ilman lapsia. Minä olen kuitenkin elänyt hyvässä parisuhteessa kohta 25 vuotta ilman omia lapsia ja tunnen olevani nainen siinä kuin muutkin, joten se niistä puheista.
Nyt tässä iässä joskus tuntuu pahalta kun ajattelee, ettei minusta koskaan tule isoäitiäkään. Se rooli olisi ihana kun saisi nauttia lapsista ilman täyttä vastuuta. Mutta senkin asian kanssa on vain elettävä ja iloittava sisarusten lapsenlapsista.

Minä toivoisin, että lapsettomat ihmiset löytäisivät iloa ja onnea elämään muista asioista, eivätkä jäisi vellomaan suruun siitä, etteivät saa omia lapsia. Elämässä on paljon asioita, joista voi nauttia.
Joten nautitaan vaikka näistä ihanista kevätpäivistä niin lapsettomat kuin lapsellisetkin:)

1 kommentti: