lauantai 24. maaliskuuta 2012

Kotiuduttu

Ollaan kotiuduttu lomamatkalta keskiviikkoa vasten yöllä kolmen aikaan. Onneksi mulla oli keskiviikko vielä lomapäivä. Vasta tänään on tuntunut siltä, että rupeaa palautumaan. Oli tietysti paljon uusia asioita. En ole koskaan aiemmin olut lentokoneen kyydissä enkä Ruotsia kauempana ulkomailla. Reissu onnistui kaikin puolin aivan loistavasti. Matka oli palkinto S-tyttärelle vuoden tupakkalakosta. Valitettavasti se lakko päättyi sitten:(

Paljon tuli nähtyä ja koettua viikon aikana. Tässä muutamia sadoista kuvista matkaltamme. Kohdehan oli Puerto de la Gruz Teneriffalla.

Eläintarhassa vietettiin yksi päivä.
Pingviinejä oli monen näköisiä, nämä ehkä hauskimman.


Satoja papukaijoja nähtiin, isompia ja pienempiä.


Näitä lintuja en tunnista, mutta hauskoja olivat, kun tulivat ottamaan aurinkoa aivan meidän jalkojen juureen.


Delfiinit, merileijonat ja sinivalaat esittivät omia temppujaan ja taitavia olivat.

Paljon, paljon muutakin nähtiin.

Herkullisia ja isoja jäätelöannoksia tuli syötyä viikon aikana.


Viinejä maisteltiin ja hyviä ruokia syötiin.


Espanjan korkeimalla vuorellakin Teidellä käytiin. Minähän olen oikein korkeanpaikan kammoinen ja yllätin itsenikin monta kertaa viikon aikana olematta hysteerinen korkeissa paikoissa:) Kuvissahan ei tunnetusti hurjat korkeuserot näytä miltään.


Upeita kirkkoja ihasteltiin...


...kuten myös kauniita kukkia.


Tietysti paljon muutakin mahtui mukavaan viikkoon. Sää oli meille oikein sopiva, reilu 20 astetta lämmintä. Kertaakaan ei satanut ja aurinko paistoi ainakin osan päivää joka päivä.

Mukava oli olla reissussa, mutta mukava oli palata kotiin rakkaitten koissujen luo. Kotiinpaluusta lisää huomenna.

2 kommenttia:

  1. Minä olen ollut samassa paikassa ja Loro parkissa käynyt useammin. Ihana paikka!! Haluaa uudestaan!

    VastaaPoista
  2. Oi, kyllä loma tekisi terää piiiiiitkän talven jälkeen. Aurinkoa, hiekkaa, aaltoja, varjoisia kujia, huvää ruokaa, lepoa, lepopa, LEPOA...
    Teidän lomanne kuulostaa just oikeanlaiselta!

    VastaaPoista