Näytetään tekstit, joissa on tunniste puoti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste puoti. Näytä kaikki tekstit

maanantai 6. tammikuuta 2014

Voihan kura!

Tällaisia mun lenkkikaverit ovat olleet viime viikkoina. Olen niin kyllästynyt tähän kuran määrään. Sitä ei noista herroista saa millään pois suihkussakaan, joten lattioilla ja sohvalla on kaiken aikaa hiekkaa:( 
Haluaa pikku pakkasta!

Kävin koirien kanssa aamupäivällä katsomassa syksyllä istuttamiani tulppaaneja. Pelkäsin, että ovat lähteneet jo hurjaan kasvuun, kun on ollut näin lämmintä, mutta onneksi eivät olleet. 
Toivottavasti keväällä lähtevät kasvamaan.

Lisäsin vihdoinkin tuonne puodin puolelle pussukoita.
Käykääpä kurkkaamassa.
Huomenna täytyy palata ruotuun ja kiltisti työmaalle, vaikka tämä kotona olokin maistuis makialta:)
Hyvää alkanutta viikkoa kaikille!

sunnuntai 26. helmikuuta 2012

Helmeilyä helmikuussa

Vihdoinkin sain puotiin päivitettyä muutamia uusia tuotteita. Käykääpä kurkkaamassa, jos kiinnostaa.

Minä kuulin hyvän diagnoosin saamattomuudelleni. Olen ryhtymärajoitteinen:) Olen aikalailla saamaton aloittamaan hommia, sitten kun pääsen alkuun ihmettelen miksen tee sitä useammin. Joten diagnoosi osuu ja uppoaa.

Mennyt viikko piti sisällään ihanan tapaamisen ystävän kanssa ja ihania puheluita ystäviltä. Kiitos teille kaikille. Olette tärkeitä olemassa.
Viikkoon mahtui myös ikävä uutinen, joka uskoakseni ja toivoakseni muuttuu vielä hyväksi.

Ensi viikko onkin täällä meilläpäin hiihtolomaviikko. S-tytär on työharjoittelussa koko viikon, joten meillä se on normaali viikko. Minulla on töissä rauhallisempaa, useat lapset viettävät lomaa. Meidän perheessä vietetään lomaa parin viikon päästä, sitä odotellen..

Tähän loppuun laitan kuvasarjan koruista, joita olen väkertänyt. Se on ollut vaihteeksi mukavaa puuhaa ja kiva on ollut tehdä aivan arkikäyttöön koruja. Ensimmäinen kuva ei suostu pysymään oikein päin:(







Aurinkoista helmikuun loppua kaikille!

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Tarutikki-puoti avattu

Viikonlopun myyjäiset on käyty. Muutama asiakas on kysellyt voiko netin kautta tilata tuotteitani ja tänään sitten avasin uuden blogin käsitöideni myynnille. Linkki puotiin on sivupalkissa. Kunhan taas on aikaa enemmän, laitan sinne lisää tuotteita, mutta aloitetaan näillä mitä siellä on.

Enpä nyt viikonloppuna muuta saanutkaan aikaiseksi, mutta onhan vielä pari viikkoa jouluun:)

Torikeskus oli myös koristeltu jouluiseksi ja kuten kuvasta näkyy ei mitään yleisöryntäystä ollut.


Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille!