Tänä kesänä sato jää melko pieneksi. Kasvihuoneessa ei kasva mitään, marjapensaat ovat vielä niin pieniä, etteivät tuota juurikaan satoa, luumuja tulee jonkun verran ensimmäistä kertaa, päärynäpuu ei edes kukkinut ja omenapuistakin vain yksi kukki ja siinä kasvaa yksi omppu, kirsikkapensaasta saatiin maistiaiseksi muutama kirsikka.
Kasvimaalle istutettiin perunaa ja sipulia ja kylvettiin porkkanaa ja hernettä. Sieltä saadaan nyt satoa, kuvassa tämän päivän ateriatarpeet.
Maa on tällä paikalla hietamaata ja se on aika ihanteellista juuresmaata.
Perunat ja porkkanat ovat puhtaita ja helppoja kaivaa, en tarvitse edes kuokkaa, käsin kaivelen:)
Meillä on jo vuosia ollut kasvimaa täällä, vaikkei olla täällä asuttukaan, mutta nyt on ihanaa, kun se on vieressä.
Ensi vuonna sitten taas kurkut, tomaatit, paprikat ym:t omasta kasvihuoneesta.
Mansikkamaakin olis tarkoitus istuttaa ja tietenkin monivuotisia muitakin; ainakin raparperi ja ruohosipuli.
P.s. Miia kyseli jokin aika sitten ohjetta virkattuun liinaan, jonka kuvan olen julkaissut vuonna 2010. Löysin ohjeen ja jos käyt täällä Miia niin sivupalkissa on sähköpostiosoitteeni ja jos laitat sinne osoitteesi, niin lähetän kopion ohjeesta sinulle.