tiistai 25. syyskuuta 2012

Uusi harrastus:)

Tänään on ollut oikein mukava päivä.
Olen täksi päiväksi hylännyt ompelukset ja muut käsityöt.
 
Töissä meillä oli hauska päivä.
Meidän päiväkoti on aivan ihanalla paikalla kalliolla metsän reunassa.
Meidän "takapihalla" (eli metsässä) on pururata ja siellä me järjestettiin tänään lasten olympialaiset.
Muutama eri laji oli, mutta lapset eivät kilpailleet keskenään, vaan jokainen suoritti lajit
omien taitojensa mukaan. 
Suurin tapaus oli, kun meidän oma urheilusankari tuli vaimonsa kanssa
avaamaan kisat ja opetti lapsia keihäänheiton saloihin.
Jokaiselle lapselle jaettiin mitalit.
Lapset olivat innoissaan (ja taisivat täditkin olla).
Iltapäivän ulkoilussakin lensivät sanomalehdistä tehdyt keihäät.
 
Toinen mukava asia oli tälle päivää se, että pääsin aloittamaan
uuden harrastukseni.
Me ruvettiin Isännän kanssa yhdessä opiskelemaan Espanjan kielen alkeita.
Se on hyvä, kun vanha pää joutuu vielä opettelemaan uutta.
 
Uuden harrastuksen kunniaksi laitan kuvan meidän viime kevään Teneriffan matkalta.
 
Mukavia päiviä teillekin!

1 kommentti:

  1. Minuakin kiinnostaisi jokin opiskelu, vaikka espanjan, mutta jostakin syystä en haluaisi sitoutua mihinkään aikatauluun, vapaus on niin arvokasta. Mutta päälle se tekisi hyvää.

    VastaaPoista