tiistai 16. lokakuuta 2012

Sataa, sataa ropisee

Viikonloppu meni rennoissa merkeissä niinkuin suunnittelinkin.
Tein vain sitä mikä hyvältä tuntui, lenkkeilyä, työhuoneen järjestämistä, blogien lukemista.
 
Tänään oli töissä kiva tapaus. Meillä on päiväkodilla akvaario ja yksi kaloista oli mukavan pullea muutama viikko sitten. Yhtenä aamuna huomattiin, että se oli laihtunut huomattavasti ja yritettiin lasten kanssa etsiä poikasia, mutta ei löydetty yhtäkään. Poikaset ovat todella pieniä ja ajateltiin, että isot kalat olivat ehtineet popsaista pienet suuhunsa. Mutta tänään yhden kasvin juurella uiskenteli noin sentin mittainen vauvakala ja kyllä me oltiin innoissamme, niin lapset kuin aikuisetkin.
Akvaario on tosi kiva olemassa. Iso osa lapsista tutkii ensimmäiseksi aamulla mitä kaloille kuuluu.
Jotkut lapset, jotka tulevat aamulla varhain, tykkäävät istuskella sylissä akvaarion ääressä ja vain katsella kaloja. Ne on ihania hetkiä:)
 
Laitan tännekin muutaman kuvan pussukoista. Puodin puolelle olen päivittänyt niitä enemmänkin. Siellä on myös lueteltuna ideoita, mihin kaikkeen näitä pussukoita voi käyttää.
Alunperin, kun rupesin niitä tekemään, tein niitä pyykkipoikapusseiksi.
Mutta ostajat ovat keksineet niille paljon muutakin käyttöä.
Ja nämähän ovat kiva lahja-idea. Pussukkaan voi piilottaa jotain pientä lisäksi.
Niinkuin joku asiakas sanoi, että tämmöisen voi antaa lahjaksi sellaiselle, jolla on jo kaikkea:)
 
Ja älkää unohtako kuva-arvoitusta, arvauksia on vasta vähän, joten voittomahdollisuudet ovat hyvät.
 
Minulla on huomenna ylityövapaapäivä ja lupasin viedä S-tytärtä Keskiselle. Siellä on mm.hyvä kangaspuoli, katsotaan mitä tarttuu mukaan:) 
 
Mukavaa viikon jatkoa sinulle!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti