Sain tällaisen ihanan aurinkoisen tunnustuksen Mainamummulta Arkea ja sunnuntaita -blogista, kiitos siitä.
Tunnustuksen saanut vastaa 7 kysymykseen ja jakaa tunnustuksen eteenpäin.
Lempinumero
Minulla ei varsinaista lempinumeroa ole, mutta sanotaan vaikka 7,
koska me ollaan Isännän kanssa tavattu, menty kihloihin ja menty naimisiin heinäkuussa,
eri vuosina vain:)
Alkoholiton suosikkijuoma
Niitäkin on monta, mutta taidan sanoa, että CocaCola.
Lempieläin
Sehän on tietysti koira. Näin ei kuitenkaan ole ollut aina.
Ennenkuin meille tuli oma koira, niin minä pelkäsin koiria, siis todella pelkäsin.
Mutta on ihanaa, kun olen oppinut elämään koiramaista elämää.
Facebook vai Twitter
Ei kumpikaan.
Intohimoni
Sanoisin, että käsityöt.
On mukava tunne, kun katsoo jotain omin käsin tehtyä ja vielä parempaa, jos se on jokin oma idea.
Suosikkiviikonpäivä
Ehdottomasti perjantai ja varsinkin perjantai-ilta.
Koko viikonloppu on vielä edessäpäin:)
Suosikkikukka
Niitäkin on paljon, mutta nyt jo vuosia yksi niistä on ollut gerbera.
Värillä ei väliä.
Tunnustusta kuuluu jakaa eteenpäin, joten olkaapa hyvät:
Lovviisa Lovviisan kammarista
MaMMeli KIVIMÄEN ELÄMÄÄ -blogista
Tuulento Tuulennon tupa -blogista
Mukavaa marraskuista viikkoa kaikille!
Voi, kiitos tunnustuksesta. Pitää alkaa miettimään onnennumeroita!!
VastaaPoistaKiitokset sinulle, pallaan loppuviikosta asiaan :)
VastaaPoistaKäy kurkkaamassa blogissani, siellä on jotain sinulle... ;o)
VastaaPoista