Sattuneesta syystä (josta kerron jossain vaiheessa) yritän päästä eroon turhasta tavarasta.
Äidin ja isän vanhoja papereita on kulkeutunut meille ja hävitin turhat pois. Sieltä papereiden joukosta löytyi tämä pieni lappunen.
Liikkuvan poliisin palkkakuitti vuodelta 1957.
Jos ei ole isän ensimmäinen, niin ainakin ensimmäisiä kuitteja se on. Löytö oli mielestäni niin hauska, että kehystin sen ja laitoin taustaksi poliisin sinisen paperin.
Asiasta toiseen. Ajattelin nyt joulun alla osallistua vain yksiin myyjäisiin, koska takana on melko raskas työsyksy. Mutta kävi niin hassusti, etten saanut paikkaa niistäkään myyjäisistä. Kauppiaita oli ilmottautunut niin paljon, etten enää päässyt mukaan, vaikka soitin kaksi viikkoa ennen ilmottautumisajan päättymistä. Ensin tuntui aivan kauhealta, koska onhan tämä parasta myyntiaikaa. Mutta sitten ajattelin, että saanpa moneen vuoteen ottaa joulun alusajan vähän rauhallisemmin ja nauttia oman joulun laittamisesta. Tämä vuosi mennään nyt näin.
Kyllä tuo lippunen on säilyttämisen ja kehystämisen arvoinen.Kiva muisto jälkipolville.
VastaaPoistaOnpas suosittuja nuo myyjäiset.Nykyisin taitaa olla niin paljon käsityön harrastajia.Itse en ole vielä jaksanut edes ajatella käynkö yksissäkään myyjäisissä,vaikka aika monet on täälläkin suunnalla.Ehkä lähempänä joulua käyn.
Kiitokset kommentistasi.Täällä ollaan taistelumielellä koko porukka ja täysillä mukana.Toivottavasti se auttaa.
Mukavaa viikonloppua.
Yllätyin, että jäin ilman myyntipaikkaa. Luulis, että kunnantalolla olis ollut tilaa kaikille halukkaille.
PoistaHuima palkka :-D
VastaaPoistaMyyjäisiin olemme mekin tänään lähdössä, asiakkaaksi tosin!
Joo, olisipa meikäläisenkin palkkakuitissa tuollaisia summia:) Jaksais varmaan vähän paremmin pakertaa.
PoistaUpea löytö ja ehdottomasti kehystämisen arvoinen! Ihana ja arvokas muisto.
VastaaPoistaNo, nyt saat sitten nautiskella ja ottaa rennosti oikein kunnolla näin joulun alla...
Hyvää 1. adventtia!
Jonkun aikaa harmiteltuani löysin tuon positiivisen puolen asiasta.
PoistaTavaraa on liikaa ja se on turhuutta. Tämä syksy on opettanut sen. Olisipa ihanaa omistaa vain tarpeellinen ja muutama tarpeeton, mutta nyt asiat on toisinpäin!
VastaaPoistaTotta. Olen siinä tilanteessa, että on pakko ruveta karsimaan tavaraa.
Poista♥täällä just siivous meneillään :) :) Hyvää adventin jatkoa!
VastaaPoistaKiitos!
Poistaihana löytö. ja hei kiitos kivasta kommentista edelliseen postaukseeni :)
VastaaPoistaNiin minustakin:)
PoistaOle hyvä vaan, blogissasi on mukava vierailla:)