Kaunis kiitos kaikille hyvän vuoden toivottajille!
Ajattelin ensin tehdä kuukausittaisen kuvakertomuksen viime vuodesta, mutta päätinkin koota vain joitakin tärkeitä tapahtumia tai asioita:
Ajattelin ensin tehdä kuukausittaisen kuvakertomuksen viime vuodesta, mutta päätinkin koota vain joitakin tärkeitä tapahtumia tai asioita:
Vuosi alkoi säiden puolesta ihanasti, oli kunnon talvisäät:)
S-tytär muutti heti vuoden alusta omaan vuokra-asuntoonsa.
Keväällä meillä oli huipputulvat, joita piti käydä ihmettelemässä.
Huhtikuulla laitatettiin koirille kastrointikapselit ja se rauhoitti siltä osin tämän talon elämää.
Lokakuulla laitatettiin uudet ja ne ovat voimassa nyt vuoden.
Kesällä tehtiin muutama mukava lomareissu asuntoautolla.
Pidin pitkän loman viime kesänä.
Paikalliset Särkyneen Sillan markkinat olivat kaikin puolinen menestys, niin minulle henk.koht. kuin järjestäjillekin.
Kesällä rupes Mökön silmä vaivaamaan ja sitä on siitä asti hoideltu erilaisilla tipoilla ja voiteilla. Nyt annan sille parastaikaa homeopaattista lääkettä muiden lisäksi.
Kesällä alkoi meidän ison unelman toteutuminen, mutta siitä kerron paremmin myöhemmin.
Syksy oli työelämässä melko raskas ja vei voimia.
Lokakuussa osallistuin Isosiskon kanssa Seinäjoen Käsityömessuille ja hyvin meni nekin:)
Puutarhanhoito jäi vähille, mutta siitä huolimatta saatiin nauttia siemenistä asti kasvatettujen kurkkujen ja tomaattien ihanasta mausta.
Espanjaa opiskeltiin edelleen, nyt jatkokurssilla.
Joulumyyjäisiin ja markkinoille en osallistunut tänä vuonna lainkaan, joten joulun valmistelu ei aiheuttanut tavallista väsymistä ja kiukuttelua. Rauhallisesti sujui valmistelut ja itse joulun vietto rakkaitten ihmisten kanssa.
Viime vuosi mentiin ilman suurempia suruja, onneksi.
Tämä vuosi tuo varmasti tullessaan taas kaikenlaista ja kaikki on otettava vastaan, on se sitten hyvää tai pahaa. Elämä on arvaamatonta.
Elämä on todellakin arvaamaton. Mutta toivon, että purjeesi täyttyy navakasta myötätuulesta ja lempeästä vastatuulesta jos sellaiseen ajaudut :)
VastaaPoistaKiitos mehtäemäntä. Eihän siitä myötätuulesta nauttisi niin paljon, jos ei välillä olis vastatuultakin:)
PoistaEi paha vuosi ollenkaan sinulla. Jatkukoon tämä uusi vuosi vielä parempana!
VastaaPoistaKiitos! Ihan hyvältä mennyt vuosi ainakin näin jälkikäteen tarkasteltuna tuntuu:)
Poista