lauantai 2. elokuuta 2014

Ötököitä

Niinkuin jo aiemmin kerroin, istutin perunat vasta juhannuksena maahan.
Helteet ovat varmaan osaltaan auttaneet kasvussa ja huomenna ehkä jo kokeillaan kurkata, mitä pottumaalta löytyy.
Yhtenä päivänä pyörin kameran kanssa kasvimaalla ja huomasin oudon näköisiä olentoja perunan lehdillä. Kuvasin niitä, mutta en ajatellut asiaa sen enempää.
Kotona katsoin kuvia koneelta ja rupesin googlesta tutkimaan mitä ne voisi olla.
Melko lailla samannäköisiä kuvia oli netissä perunan pahimman vihollisen toukista ja säikähdin, että nytkö niitä on tullut meidän pieneen pottumaahan.
Mutta aikani, kun jatkoin tutkimista, löysin kuvan juuri samanlaisesta ötökästä ja se oli leppäkertun kotilo. Syvä helpotuksen huokaus:) Leppiksiä kasvimaalla ja ympäristössä onkin runsaasti.

Eilen kävin taas kameran kanssa pottumaalla ja siellä oli ihania pieniä leppisvauvoja:)

Niin se vain loppuu pitkäkin loma ja maanantaina työt kutsuu.
Vielä on paljon maalausurakkaa jäjellä, joten illat kuluvat pitkälti pensseli kourassa.

4 kommenttia:

  1. No minäkin jo ennätin säikähtää ensimmäistä kuvaa että koloradokuoriainen se on. Onneksi ei. Helteitä piisaa vielä ainakin ensi viikon, miten sitten käynee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo kyllä minäkin ensin säikähdin oikein kunnolla ja ajattelin, että kuinka kova rulijanssi siitä tuleekaan, mutta onneksi näin ja perunan varret on syömättä:)

      Poista
  2. Pikkuöttiäisiä on kiva seurata, kaipaisin leppäkerttuja enemmän meidän markille. Kovasti yritän luonnonmukaista puutarhaa pitää, mutta en tiedä millä leppiksiä houkutella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole moneen vuoteen nähnyt kasvimaalla niin paljon leppiksiä kuin nyt.

      Poista