maanantai 26. huhtikuuta 2010

Ulkopuuhia

Onpa ollut kaksi jo sopivan lämmintä päivää. Eilen sain kasvihuoneen pestyä päältä ja sisältä. Vanhat mullat vein pois laatikoista, mutta uusia ei ole vielä hommattuna tilalle. Nyt vain odottamaan vielä lämpimämpiä päiviä, että taimet voisivat muuttaa sinne.
Autokin sai eilen alleen kesärenkaat. Usein vaihdan ne itse, koska se on minusta ihan mukavaa puuhaa, mutta nyt isännyys vaihtoi ne sillä aikaa kun minä olin kasvihuoneen kimpussa. Siitä kiitokseksi pesin tänään talouden molemmat autot.
Tänään putsasin kukkapenkit, olivat kuivaneet jo mukavasti. Villiheinä ja rönsyleinikki jo innolla nostivat päitään kukkapenkistä. Onneksi ne saa melko hyvin pidettyä kurissa, kun vain näin heti keväästä ja alkukesästä nyppii ahkerasti niitä.
Minun kukkapenkeissä eivät sipulikukat tahdo menestyä. Kolme vuotta sitten laitoin tulppaanin sipuleita taas kerran ja seuraavana keväänä ne kukkivat. Viime keväänä tekivät lehdet, mutta yhtään kukkaa ei tullut. Nytkin penkissä näkyi taas lehtiä, mutta saas nähdä tuleeko kukkia. Parvitulppaanit kukkivat vuosi toisen jälkeen. Kukkia odotellessa tässä kaksi kuvaa parvitulppaaneista parin vuoden takaa. Ne kukkivat kyllä vasta toukokuun puolen välin paikkeilla.





Ei kommentteja:

Lähetä kommentti