perjantai 30. heinäkuuta 2010

Koirien hellekesä

Helle sen kuin jatkuu.... Toissa iltana ja yönä meillä rätisi ja paukkui. Illalla välähteli taivaalla tosi hienot salamat ja sitä kesti kauan, mutta päälle ukkonen ei tullut. Eipä ole meillä ennen nähty sellaista salamointia. Aamuyöllä sitten paukkui oikein kunnolla ja jonkun aikaa ukkosherra riehui meidän päällä. Vettä on parina yönä satanut roimasti, onpa helpottanut kastelu-urakkaa. Gladiolukset kukkivat juuri nyt ihanasti, mutta kovat sateet ja tuulet on taittaneet niitä maata päin.

Koirillehan nämä helteet ovat olleet melko tuskaisia. Niiden lempipuuhaa onkin makoilla sisällä, jossa on kuitenkin aavistuksen viileämpää kuin pihalla.




Lurun lempipaikka on sohvan, seinän ja arkun väliin jäävässä pienessä tilassa.


Lenkit ovat jääneet vain lyhyiksi, kun välillä jo heti aamusta on lämpötila yli 20 astetta. Onneksi kuitenkin joinain aamuina on päästy kunnon lenkille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti