sunnuntai 20. helmikuuta 2011

Muisteluja

Pakkanen lauhtui täksi päiväksi, joten menin koirien kanssa pitkälle lenkille. Poikkesimme normaalilta lenkiltä metsäautotielle ja siellä uskalsin päästää koirat irti. Lunta satoi hiljalleen ja oli aivan ihanaa käveleskellä lumisessa metsässä.
Metsäautotie johti avohakkuupaikalle.



Meidän paimenkoirat on ihania, kun ne eivät mene kauas ihmisestä ja pysähtyvät odottamaan, jos välimatka venyy pitemmäksi.



Ajattelin taas tänään pihalla ollessani, että nautin suunnattomasti myös talvesta. Useat ihmiset haikailevat jo kovasti keväästä, mutta ajattelin listata viisi asiaa miksi nautin talvesta niin kauan kuin sitä kestää:

1. On valoisampaa kuin lumettomana talvena.
2. Koirat pysyvät puhtaina ja se vähentää harjauksen tarvetta.
3. Päiväkodissa lapset nauttivat lumesta ja keksivät pihalla paljon tekemistä.
4. Luonto on lumisessa asussaan todella kaunis.
5. Matot ja muut kodin tekstiilit saa raikastumaan pihalle.

Varmaan on olemassa muitakin syitä nauttia talvesta, mutta tässä muutama. Mistä asioista sinä nautit talvessa?




Tänään on neljä vuotta rakkaan Pikkusiskoni kuolemasta. Hän kuoli syöpään kuukausi 40-vuotispäivänsä jälkeen. Isoin kipu hänen kuolemansa johdosta on laantunut, mutta ikävä ei häviä koskaan. Hän oli paras ystäväni ja iso osa jokapäiväistä elämääni, joten suuri aukko syntyi, kun hän poistui viereltäni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti