keskiviikko 2. helmikuuta 2011

Onko ihanampaa...

...talvisäätä kuin tänään on ollut. Aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta,lämpötila oli juuri ja juuri pakkasen puolella eikä tuullut kuin vähän, mikä on meillä täällä lakeuksilla melko harvinaista. Minulla oli niin hyvä tuuri, että olin aamuvuorossa töissä ja tulin kotiin jo puoli kahden maissa. Oli mukavaa lähteä koirien kanssa lenkille auringon ihanasti lämmittäessä.

Koiratkin nauttivat minun aikaisemmista kotiintuloistani, ne kun pääsevät aina silloin kunnon pitkälle lenkille. Muina arkipäivinä tehdään vain noin kahden kilometrin aamulenkki. Koirilla on toki iso aitaus, jossa saavat juoksennella vapaana.

Kun tätä päivitystä kirjoittelen toinen koirista nukkuu tuolini toisella puolella ja toinen toisella.

Mökö on valinnut paikan keskilattialta...


...ja Luru keinutuolin takaa.


En ole vielä kuullut tänä talvena talitintin laulua. Yksi työkaveri kertoi jo kuulleensa. Tämän keväisen päivän kunniaksi laitan kuvan mallista maalaamastani posliinilautasesta.


Aurinkoisia päiviä teille ja meille toivoen Tarutikki

2 kommenttia:

  1. Hieno tinttilautanen! Minä olen jo kuullut yhden titityyn!

    VastaaPoista
  2. tuulento,
    kiitos. Jos eilisen kaltaisia säitä tulee, niin eiköhän täälläkin kohta tintit laula.

    VastaaPoista