Olipa työntäyteinen viikko. Päivät "oikeassa" työssä ja illat ompelemassa yläkerrassa. Väliin kahtena iltana lentopalloa. Mutta nyt olen pitänyt vapaaillan ja lueskellut blogeja ja katsonut lentopalloa telkkarista.
Perjantaina iltapäivällä satoi vettä ja paistoi aurinko yhtäaikaa, kuvaan sitä kauneutta ei saanut kunnolla tallennettua. Olen ottanut kuvan keittiön ikkunan läpi, kuvassa näkyy Isännältä kaatotuomion saanut koivu. Se on huonokuntoinen. kolhittu ja juuretkin kärsineet. Minä tykkään koivujen ulkonäöstä varsinkin kesällä, mutta ne sotkevat niin kovasti ympäri vuoden. Milloin niistä lentää risuja, siemeniä tai lehtiä.
Tässä yksi koivu lenkkireitillä syysasussaan aamuauringossa.
Tämä kukkanen oli saanut ylleen kauniin hunnun.
Lauantaina oli paikallisen talomuseon pihalla syysmarkkinat. Paikka on mielestäni hyvin idyllinen markkinoille. Päivä oli onnistunut, sääkin suosi, vaikka aamulla oli sakea sumu niin päivällä paistoi aurinko. Väkeä oli paljon liikkeellä ja kauppojakin tein. Ihmisethän tulevat tuollaisilta markkinoilta hakemaan pääasiassa syötävää, joten olen aina tyytyväinen, jos jotain saan kaupaksi.
Eilen käytiin Isännän kanssa nostamassa perunat ja porkkanat. Ruttohan vei perunan varret jo kesällä, joten melko pieniä perunat olivat. Porkkanat olivat kasvaneet mukavasti ja sipulia tulee aina hyvin.
Nyt S-tytär huutelee minua herkuttelemaan tortilloilla, joten täytyypä mennä.
Mukavaa viikon jatkoa kaikille!
maanantai 12. syyskuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Minäkin suunnittelin täksi päiväksi juurikasvien nostoa. En ehkä ennätä tänään niitä laittaa, mutta torstaina on vapaampaa. Oman kylän markkinat ovat aina hienot, siellä kauppa käy!
VastaaPoista