sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Postia ja muuta mukavaa

Ihan alkuun vähän marmatusta joko itselle tai bloggerille. Niin kuin olen aiemminkin sanonut, olen todella tumpelo tietokoneen kanssa. Nyt on niin, etten saa kuvia ladattua bloggeriin explorerilla, mutta firefoxilla se onnistuu. Mutta sitten taas tekstin kirjoittaminen ei onnistu firefoxilla, mutta explorerilla kyllä. Ja tekstit ja kuvat ovat yhtenä pötkönä vaikka luonnoksessa laittais väliä kuinka paljon. En tiedä onko vika bloggerissa, tietokoneessa vai allekirjoittaneessa. Rasittavaa joka tapauksessa. Ja sitten asiaan. Viikko vierähti taas sukkelaan ja siihen mahtui kaikenlaista. Viisi työpäivää ja yksi työilta, mukavaa postia, lentopallon pelaamista, räntäsadetta, siivoamista ja sokerina pohjalla eilen oltiin Isosiskon kanssa kirpparikierroksella ja muutenkin vähän kaupoissa. Ensin mukaviin posteihin. Olin nopea Romulyylin Nopein saa -arvonnassa ja sain ihania valokuvia. (Valitettavasti en osaa laittaa suoraa linkkiä Romulyyli-blogiin, mutta se löytyy sivupalkista) Koskaan aiemmin en ole saanut kirjettä tai muuta postia tällaisella leimalla. Kuori oli revennyt keskeltä lähes poikki, mutta onneksi sisältö oli vahingoittumaton.
Ja tässä vielä ihanat kuvat. Kunhan saan toteutettua idean, mihin olen aikonut kuvia käyttää, laitan niistä kuvia tännekin. Kiitos vielä Riitta Sinikka kivoista kuvista.
Muutakin kivaa postia saatiin. Ollaan tilattu Isännän kanssa uudet patjat, tyynyt ja peitot ja nekin tulivat viime viikolla. Vielä ne ovat paketissa, mutta tänään olis tarkoitus laittaa ne sänkyyn.(Tästäkin pitäis alkaa uusi kappale, mutta ei ainakaan esikatselussa ala, grrr) Eilinen kirppiskierros oli hyvin tuottoisa. Muutamasta löydöstä kuva seuraavaksi. Makkariin löysin kauniit valmiit verhot...
...kuten myös tupaan ja keittiöön. Tupaan pitkät verhot ja ja keittiöön saman sarjan kappa.
Tällaisen oranssin tunikan löysin hintaan 1,50.
Paras löytö oli kuitenkin tämä mekko. Sovittamatta ostin vaatteet ja mekko istui lähes täydellisesti mun päälle. 55% pellavaa ja 45% puuvillaa ja hintaa 1 euro:) Yleensä en tahdo vaatteita kirppiksiltä löytää, kun en ole kokoa 36-38, joten tällaiset löydöt tekevät mielen iloiseksi.
Moda Aukiasta löysin tällaisen tunikan -70% alesta.
Ja Anttilassa oli mukava yllätys. Kaikki naisten vatteet, kengät ja laukut -40%. Ostin sieltä tämän Nanson tunikan ja ensi talveksi Kuoman lenkkarit.
Mukava päivä oli taas. Välillä käytiin syömässä ja välillä vähän herkuteltiinkin. Kiitos Isosiskolle kivasta päivästä. Toivotaan meille kaikille keväisempää ensi viikkoa, aurinkoa päiviinne!

3 kommenttia:

  1. No voi harmi kun kirje oli repeytynyt, mutta kivaa kun kuvat olivat säilyneet! Kiitos vain, kun osallistuit kisaan! Aivan ihania löytöjä olet tehnyt! Täällä paistaa tänään aurinko ja on ihanan keväistä. Kyllä tätä on odotettukkin. Oikein mukavaa sunnuntain jatkoa Sinulle!

    VastaaPoista
  2. Bloggeri oli uudistunut ja harmittelin tuota samaa (välien puuttumista), mutta onneksi Jaana Elina neuvoi, että uuden bloggerin oikeassa reunassa on ratas, josta voi valita vanhan bloggerin. Minä valitsin sen.

    VastaaPoista
  3. Oooh, kuinka hienoja vaatteita oletkaan löytänyt. Pitäisi vissiin vääntäytyä kauppaan katsomaan olisiko minulle mitään jäänyt!!

    VastaaPoista