torstai 24. toukokuuta 2012

Puutarhapuuhia

Meillähän on kasvihuoneen ympäristö puutarhassa kasvanut villinä. Viime kesänä oli jo tarkoitus tasoittaa alue ja laittaa heinän siementä, että sen saa ajettua leikkurilla. Mutta homma jäi pahasti kesken.
Samalle alueelle minun olis tarkoitus tehdä yrttiallas, josta olen haaveillut jo kauan.
Isäntä kaatoi "pienen" pihlajan, joka oli kasvanut ison pihlajan juurelle.
Eihän se nyt niin kovin pieni ollut, kun puuta tuli näin paljon:)
Isäntä tasoitti aluetta äestämällä ja ajoi jo vähän lisää maata kuoppiin.

Nyt tuli sitten taas tauko alueen laittamiseen, Isäntä kun lainasi traktorin muutamaksi päiväksi pois.
Toivottavasti työ ei taas jää kesken.

 Meidän lähellä olevalle pellolle on ilmestynyt tällaiset pöntöt.
Kuulemma johonkin tutkimuskäyttöön.

Huomenna lähdetään töistä kevätretkelle ja ihanaa säätä on ainakin luvattu:)

Aurinkoisia päiviä kaikille!

4 kommenttia:

  1. Mukavaa ja aurinkoista retkipäivää teille<3

    VastaaPoista
  2. Olisin epäillyt mehiläispesiksi, ellet olisi toisin väitttänyt. :o)
    Ihanaa, aurinkoista retkipäivää!

    VastaaPoista
  3. Puusavaotasta leviää kyllä ympäristöön ihana tuoksu vaikka tullee sitä törkyäkin :)

    VastaaPoista
  4. Mehiläispöntöt ovat teillekin hyviä pölyttäjiä. Yrttiallas kuulostaa ihanalta, minulla on jonkunlainen yrttimaa, mutta siellä kasvaa mitä vain, ei ihan yrttejä.

    VastaaPoista