maanantai 15. heinäkuuta 2013

Johan oli markkinat


Nyt on kesän markkinat käytynä.
Erittäin positiivinen kokemus oli ensimmäistä kertaa järjestetyt Särkyneen sillan markkinat Ilmajoella viime viikonloppuna. Järjestäjät olivat tehneet valtavan talkootyön markkinoiden onnistumiseksi, siitä heille iso kiitos.
Lauantaina oli aivan ihana ilma ja ihmisiä oli runsaasti liikkeellä jo heti markkinoiden alettua klo 10.
Järjestäjien arvio lauantain kävijämääräksi oli 1500-2000, joka on todella paljon.
Myyntiä tuli mukavasti, asiakkaat olivat tyytyväisiä markkinoihin ja tunnelma oli hyvä.
Mukavaa oli sekin, että minulla oli sellainen paikka, että voin myydä kolmelta sivulta katoksesta. Tavaroita ei tarvinnut sulloa, vaan sai kunnolla levittäytyä.

Myyjiä oli reilu kolmekymmentä, valitettavasti en ehtinyt valokuvailla ja vain yhden nopean kierroksen tein alueella. Yhtä myyjää lukuunottamatta kaikki myivät joko itsensä tai jonkun muun tekemiä käsitöitä.
Ohjelmaa oli myös. Viikinkejä, sepän työnäytöksiä, taikuri ym.
Tässä linkki tapahtuman facebook-sivuille, jossa lisää kuvia ja tarinaa.

Sunnuntaina oli pari tuntia poutaa, mutta sitten alkoi sade ja sitä jatkui markkinoiden loppuajan.
Tavarat piti sulloa pienen katoksen alle ja aina myynti kärsii huonosta esillepanosta.
Mutta silti olen tyytyväinen sunnuntainkin myyntiin.

Ötökät saivat huomiota niin kanssamyyjiltä kuin asiakkailtakin.
Ne suorittivat annetun tehtävän kiitettävästi.
Myyntitavarat ovat nyt työhuoneessa levällään kuivumassa, onneksi mitään ei mennyt pilalle sateessa.

Nyt saan keskittyä rauhassa kotihommiin ja eiköhän joku asuntoauto reissukin vielä tehdä.
Aurinkoisia kesäpäiviä kaikille!

3 kommenttia:

  1. Kesään kyllä kuuluu markkinat.Siellä on mukava kierrellä ja ostaa juuri myyjän itsetekemiä käsitöitä.

    Meilläpäin oli tänään kylätapahtuma johon liittyi vilttikirppis.80 myyjää oli tullut myymään vilttien päälle puistoon tavaroitaan.Harmi vaan kun sade pilasi päivän.Eikä ollutkaan mikään pieni sade.Osa myyjistä lähti pois,osa jatkoi sitkeästi myyntiä.Ihmisiä oli kyllä kovasti liikkeellä ja kauppa kävi.

    VastaaPoista
  2. Tällaiset kesäiset käsityömarkkinat ovat mukavia, niin myyjille kuin markkinavieraille ja monesti ne ovat rikas tapahtuma, joka kerää seutukunnan ihmisiä yhteen. Täällä Torniossa järjestetään 'Peräpohjolan vanhan ajan markkinat' kesäisin ja se on todella mukava tapahtuma kaikkine myyjineen ja ohjelmistoineen.

    VastaaPoista
  3. Kääk, millaiset telttapainot! Ihan mahtavan hauskat!

    VastaaPoista