Monta asiaa oli erilailla tänä jouluna.
Äiti ei ollut täällä meillä viettämässä joulua.
Aatonaattona jo syötiin jouluruoka nuorison kanssa. Meitä oli 8 henkeä pöydän ääressä:)
Mukana oli myös tuore kihlapari:)
S-tytär esittelee sormustaan. |
Aatonaatto meni siis syödessä, pakettien jakamisessa, pelien pelaamisessa ja telkkaria katsellessa.
Sain paljon kivoja lahjoja. Sormet syyhyää päästä kokoamaan uutta 3000 palan palapeliä. Mutta sitä varten pitäis siivota pöydältä kaikki jouluiset jutut pois ja ihan vielä en malta, joten pitää syyhyä kestää vielä muutama päivä. Palat on kyllä jo muodon mukaan lajiteltuina kippoihin.
Monta valmistelua jäi tänä vuonna tekemättä. Kuvasta näkyy, etten vaihtanut edes jouluverhoja ikkunoihin.
Amarylliksen ostin ja luulin ostaneeni punaisen, mutta kaunis tämäkin on.
Aattona mentiin sitten äidin luo sairaalaan.
Äiti oli hyvin väsynyt ja jaksoi olla vain kolmisen tuntia hereillä.
Luettiin jouluevankeliumi, kuunneltiin joululauluja ja jutusteltiin.
Kotimatkalla käytiin hautausmaalla.
Kynttilämeri oli upea. |
Eilinen joulupäivä menikin sitten oleillessa kahdestaan kotona.
Tänä aamuna kävin koirien kanssa lenkillä ja napsin muutamia kuvia.
Pakkasta oli viitisen astetta, mutta viima teki säästä kylmemmän.
Lunta saatiin pikkuisen jouluksi ja pakkasta oli jouluaattona jopa 17 astetta.
Mukavaa joulunajan jatkoa teille kaikille!
Minä rupean valmistautumaan äidin luo menoon.
Minulla oli taas vähän jännä tapani, kun hain äitini vanhaikodista kyläilemään. Kyläily meni hyvin ja äiti tsemppasi hienosti, mutta sitten "kotona" tuli suru ja kyse siitä, että miksi en vie häntä kotiin. Sellaista se on muistisairaan kanssa.
VastaaPoistaIhana oli meidänkin erilainen joulu. Kahden hengen perhe on tehtävä meille sopivia asioita. Mukavaa vuoden loppua ♥
VastaaPoistaEipä oo päivätkään samanlaisia, saatikka sitten joulut.
VastaaPoistaHyvää Uutta Vuotta !