keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Vuosikatsaus

Pieni katsaus vielä menneeseen vuoteen. Itsellekin muistiin tänne:)

Talvihan oli lämmin ja kurainen:(
Ehkä se konkretisoitui työelämässä ja koirien kanssa.
Kolmisen viikkoa tammikuun lopulla oli onneksi pakkasia.
Tammikuun kuva:

Talvella olin parissa myyntitapahtumassa mukana.
Ensimmäistä kertaa Taikasormet-messuilla, jotka eivät osaltani sujuneet kovin hyvin.
Helmikuun kuva:

 Suuri, ehkä suurin asia meidän elämässä tänä vuonna oli rakennusprojekti.
Maaliskuussa oli vasta pohja tehtynä ja viemärit kaivettuna.
Aloitin puutarhan suunnittelukurssin ja se oli mukavaa.
Maaliskuun kuva:

 Huhtikuulla järjestettiin tässä omalla kylällä Käsityönäyttely. 
Olin siellä mukan myyntipöytäni kanssa ja se oli kaikin puolin menestys.
Raksatyömaalla siivosin varastoon miehille taukopaikan.
Huhtikuun kuva:

Toukokuulla kevät otti takapakkia.
Kivijalkaa ruvettiin tekemään ja keittiösuunnitelma tuli valmiiksi.
Loppukuusta oli jo helteitäkin.
Kasvihuoneeseen laitoin vain kurkkuja ja tomaatteja kasvamaan.
Kovin väsynyt olin loppukevään, kun en pitänyt yhtään lomaa keväällä.
Toukokuun kuva:

Minulla alkoi kahden kuukauden loma kesäkuun alusta:))
Tämä kuukausi olikin tapahtumarikas.
Talopaketti pystytettiin.
Olin kaksi viikkoa varma, että olen vakavasti sairas, 
mutta onneksi jatkotutkimukset poistivat tämän pelon:)
S-tyttären valmistujaisia juhlittiin.
Kesäkuun kuva:

Yhtään asuntoauto lomareissua ei tehty kesällä, mutta se tiedettiin jo etukäteen, että reissut jää rakentamisen takia tekemättä.
Asuntomessuilla käytiin päiväseltään, ne olivat pettymys.
Maalaamista oli paljon heinäkuussa.
Särkyneen Sillan markkinoille osallistuin ja ihmisiä oli aivan valtavasti liikkeellä.
Kuivaa meillä oli kesällä, kovasti toivottiin sadetta.
Heinäkuun kuva:

Elokuulla maalaushommat jatkui ja järjestettiin maalaustalkoot.
Lattiat valettiin.
Ostin itselleni uuden myyntikatoksen.
Perunat kaivoin loppukuusta, kun varsiin iski rutto. Pieniksi jäivät, kun istutin ne vasta juhannuksena.
Päärynäpuussa kasvoi kaksikymmentä hedelmää:)
Elokuun kuva:

Aloitettiin 3. vuosi espanjan opiskelussa.
Syyskuulla osallistuin tämän vuoden viimeiseen ulkomyyntitapahtumaani; Maalaismarkkinoille.
Uusi katos osottautui vallan mainioksi, helppo pystyttää ja tavarat saa kauniisti esille.
Aloitin Käsityömessuille valmistautumisen.
Syyskuun kuva:

Kävin työterveystarkastuksessa. Oikeassa lonkassa on nivelrikko ja verenpainelääkitystä nostettiin, muuten kaikki suht ok.
Käsityömessut oli "omituiset" myynnillisesti, lauantaina ennätysmyynti perjantaina ja sunnuntaina surkea myynti.
Yhden päivän ensilumen satoi 24.10.
Kummityttö kotiutui Australiasta pariksi kuukaudeksi:)
Talo tuli ulkopuolelta lähes valmiiksi, terassi ja portaat puuttuu.
Lokakuun kuva:

Talolla alkoi väliseinien teko.
Äiti sairastui.
Loppukuukausi menikin töissä ja sairaalassa.
Olin hyvin väsynyt, niinkuin olen ollut jo kauan. Työterveyshoitajan ehdotuksesta tein päätöksen hakea nelipäiväistä työviikkoa.
Marraskuun kuva:

Rakennustyöt jatkuu, minä käyn silloin tällöin siellä siivoamassa.
Äiti edelleen sairaalassa, pyrin käymään vähintään kolme kertaa viikossa hänen luonaan.
Sain päätöksen nelipäiväisestä työviikosta:)
Jouluvalmistelut jäivät vähäiseksi, mutta silti vietettiin kiva aatonaatto kolmen nuorenparin kanssa.
Joulukuun kuva:

Toivotan teille kaikille
ILOA JA ONNEA 
VUODELLE 2015

4 kommenttia:

  1. Hyvää Uutta Vuotta Sinulle ja läheisillesi.
    Ihana 'vuosikertomus'.

    VastaaPoista
  2. Talonrakennus on varsin kokonaisvaltainen projekti, siinä jää muut puuhat helposti jalkoihin, paljon olet ehtinyt sen lisäksi!
    Voimia ja iloa alkavaan vuoteen!!

    VastaaPoista
  3. Tuo sinun talohanke on mielenkiintoinen ja kiva nähdä mitä kaikkea saat aikaiseksi.

    VastaaPoista