Minä edelleen ihastelen pihlajanmarjojen runsautta. Pihlajat ovat nyt tosi kauniita, mutta pelkään, että heti kun marjat kypsyvät kunnolla ne katoavat lintujen suihin muutamassa päivässä. Joten niiden kauneudesta pitää nauttia nyt.
Lenkkireitin varrella on eräässä pihakuusessa tosi paljon käpyjä. Olisi siinä kurreille evästä. Kuvia kannattaa klikata suuremmiksi.
Meidän lähellä on pieni neva ja kurjet viettävät siellä kesäänsä. Näin syksyn tullen ne rupeavat lentelemään läheisille pelloille. Lauantai- ja sunnuntaiaamujen lenkillä oli yhdellä pellolla kaksi kurkea, tiedä sitten oliko pariskunta vai muuten vain kaksi lintua. Kuvat kurjista eivät ole kovin hyvälaatuisia, olen ottanut ne niin kaukaa.
Tänään kun tulin töistä oli meidän omalla pellolla ainakin kolmekymmentä kurkea tauolla.
Yritin mennä mahdollisimman lähelle ottamaan kuvaa ja kurjet ilmeisesti eivät halunneet poseerata enempää ja niin ne lähtivät takaisin nevalle.
Viime syksynä eräänä aamuna, kun olin lenkillä, näin 73 kurkea ja niillä oli lentoharjoitukset menossa. Nuoriso opetteli aurassa lentämistä ja auroja oli useampia. Sitä oli hauska seurata. Yksi, ilmeisesti nuorista kurjista, lähti omille teilleen pitäen kovaa meteliä, mutta muu parvi komensi sen vielä kovemmalla metelillä takaisin. Aivan kuin se olisi ollut kiukutteleva murkkuikäinen. Mutta pakko oli enemmistöä totella.
Minä toivon kovasti kaunista ilmaa viikonlopuksi. Täällä järjestetään maalaismarkkinat viikonloppuna ja minun olisi tarkoitus mennä sinne myymään käsitöitä. Ja koska minulla ei ole minkäänlaista katosta olemassa, auringonpaiste tai ainakin poutasää olisi suotavaa :)
tiistai 7. syyskuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Hienosti olet kuvannut kurkien lähtötanssia.
VastaaPoistaUnelma,
VastaaPoistakiitos. Kuvaaminen on haasteellista, kun pitää kuvata niin kaukaa.
Syksyä ja haikeutta on ilmassa, kun kurjet kokoontuvat. Hienot kuvat olet saanut kurkien kokoontumisajoista :)
VastaaPoistaMeilläkin kurjet kokoontuvat mansikkapaikan naapurin pellolla ja huutelevat siellä. Kovin tekisi mieli mennä kuvaamaan, mutta sinne pääsee vain metsän läpi ja minulla on sellainen hirvikärpäskammo, että ainakin vielä olen jättänyt menemättä. (olen allerginen mäkäräisten puremallekin ja pelkään, että saisin elinikäisen vaivan hirvikärpäsen puremasta)
Toivotaan sinulle kaunista ja mukavaa markkinaviikonloppua. Maalaismarkkinoille olen lauantaina itsekin menossa myymään :)
Risusydän,
VastaaPoistahirvikärpäset ovatkin inhottavia otuksia. Mukavia markkinoita sinullekin :)
Kauniita syksyisiä kuvia! Kurkia on mielenkiintoinen seurata, ne on jotenkin niin upeita lintuja. Olen huomannut meidänkin kuusessa että on harvinaisen paljon käpyjä. Ja pihlajanmarjoja myös, onkohan ollut suotuisat kesän säät niille? :)
VastaaPoistaSanna,
VastaaPoistakurjet ovat minustakin upeita. Ainoastaan silloin kun alkavat "laulunsa" aamuyöstä, toivon ettei niitä aivan niin lähellä olisi :)