sunnuntai 19. syyskuuta 2010

Sumuinen syyskuun aamu

Aamulla, kun lähdin koirien kanssa lenkille, ulkona oli sankka sumu. Lämpötilakin oli vain noin viisi astetta. Koko aamupäivän sää oli kostea ja harmaa, ei kuitenkaan satanut. Meillähän täällä lakeuksilla silmä ei heti pökkää mihinkään, mutta tänä aamuna ei nähnyt parin sadan metrin päässä olevalle tiellekään.


Lenkin varrella kukkivat vielä kissankellot, puna-apilat, niittyleinikit ym. aivan kuin viimeisenä muistona menneestä kesästä.


Jopa luupinikin on innostunut vielä tekemään kukan.


Tällaisena kosteana aamuna näkee hyvin, miten ahkerina hämähäkit ovat olleet. Seittejä oli joka puolella, jotkut pienet puun taimet olivat aivan harmaan seitin peitossa. Kuvat eivät ole kovin tasokkaita harmaasta säästä johtuen ja lisäksi vielä koirapojat eivät ole kovin innostuneita minun kuvausharrastuksestani, kun niiden mielestä pitäisi olla lenkillä.


Meillä on ollut nuorisoa enemmänkin tänä viikonloppuna. S-tyttären isoveli oli meillä viikonlopun ja molempien seurustelukumppanit olivat täällä myös. Mukavasti meni viikonloppu iloisessa hälinässä:)

S-tyttären pitää taksvärkkinä viedä huomenna kouluun neljä litraa perattuja puolukoita. Hän lähti meidän mukaan tänään puolukkaan ja perkasi keräämänsä marjat. Vielä kun hän vain muistaa ottaa ne aamulla mukaan :)


Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti