Viikko vierähti työn ja levon merkeissä. Olo oli vielä välillä aika kurja ja sen takia illat töiden jälkeen meni pääasiassa levätessä. Mutta nyt tuntuu, että tauti on voitettu ja toivotaan, ettei tänä keväänä meillä enää muuta sairasteta. Koko meidän porukkahan sortui tähän flunssaan, mutta isäntä ja S-tytär pääsivät huomattavasti vähemmällä kuin minä.
Tänään kävin koirien kanssa pitkästä aikaa lenkillä. Pajunkissojakin nähtiin.
Sää oli ihana keväinen, vaikka maisema ei vielä kovin keväiseltä näytäkään. Mukavaa, että viikonlopulle osui näin ihana sää.
Ennen sairauksiani ajattelin kokeilla sukan kutomista. Koskaan ennen en ole sukkaa kutonut, vaikka olen aina harrastanut erilaisia käsitöitä. Eipä näistä nyt aivan mallikelpoiset sukat syntynyt, mutta kyllä ne minun jalkaani kelpaavat. Ensin tuntui, etten ymmärrä kantapään ohjetta millään, mutta melko helppohan se oli loppujen lopuksi.
Vatsavaivoja...
7 tuntia sitten
Voi, pajunkissoja en ole vielä nähnyt. Minulle ne merkitsevät vielä enemmän kuin muille, nehän ovat mehiläisten ensimmäinen ruokapaikka keväällä!! Aina eivät kuitenkaan pääse kukille, riippuu ilmoista.
VastaaPoista