Pääsiäisterveiset täältä laajan taivaan alta. Päivä on sään puolesta ollut aivan ihana; aurinkoa ja lämpöä 13 astetta.
Päivä oli muutenkin ihana. Oltiin Isosiskon perheen luona melkein koko päivän. Isosisko oli tehnyt taas kerran erittäin hyvää ruokaa; oli alkuruuat, pääruoka ja jälkiruokaa. On se ihanaa saada istuutua valmiiseen pöytään ja vain nauttia.
Sukua oli mukavasti koolla ja suvun uusin tulokas on 7 viikon ikäinen pieni poika. Taas sen huomasi miten oman äidin syli on pienen ihmisen paras paikka. Sylejä riitti vauvalle, mutta jos joku rupesi harmittamaan, niin heti helpotti, kun kuuli äidin äänen.
Minäkin sain pitää vauvaa sylissäni pitkän tovin. Voi sitä ihanaa vauvan tuoksua, pehmeää ihoa, pieniä käsiä ja suloisuutta.
Isosiskon taloon tullut uusin tulokas on nyt neljän ja puolen kuukauden ikäinen Minni-kissa, sylissä viihtyvä suloinen olento.
Päivä oli touhua täynnä. Lapset leikittivät kissaa ja uni voitti, kun meno vähän rauhoittui.
Täällä kotona oli omat karvakuonot viettäneet myös riehakkaita hetkiä. Mattoja oli rutussa ja peitto sohvalla myös. Kun tultiin kotiin ja koirat pääsivät pihalle, pihaa piti kovasti nuuskia ympäriinsä. Epäilen, että naapurin koira on ollut taas karkuteillä meidän pihassa ja meidän koirat ovat juosseet sisällä edestakaisin ikkunalta ikkunalle. Väsyneiltä nekin vaikuttavat.
Nyt menen Isännän kanssa katsomaan telkkaria ja syömään yhden suklaamunan, nam :D
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Aurinkoista pääsiäistä!
VastaaPoistaMukavasti on alkanut sinun pääsiäisen viettosi.. yhtä mukavaa ja iloista jatkoakin sinulle toivottelen ♥
VastaaPoistaMukavia tuollaiset yhteiset ateriat perheen kesken.
VastaaPoistaOnnea uudelle vauvelille.