Tänään on siis viimeinen päivä osallistua edellisen postauksen kuva-arvoituskisaan ja huomenna julistan voittajan.
Ensimmäinen lomapätkä on nyt vietettynä ja tämän viikon olen ollut töissä.
Viime viikon alussa oltiin Isännän ja koirien kanssa parin yön reissussa Keski-Suomessa.
Isäntä pääsi automuseoon ja minä Viherlandiaan:)
Toki minäkin tykkäsin katsella autovanhuksia, hienoja olivat.
Ehkä päästään enemmän reissaamaan seuraavalla lomapätkällä.
Koirien kanssa on mukava ja helppo kulkea asuntoautolla. Kotona pitävät aina silloin tällöin pientä rähinää keskenään, mutta autossa ovat tosi rauhallisia.
Rokulimarkkinat tuli myös käytyä. Perjantaina oli hellepäivä ja istuin pöytäni takana kymmenisen tuntia. Vähän oli hikiset oltavat. Mukavaa silti oli molempina päivinä. Tapasin paljon tuttuja, monta sellaistakin , jota en ollut nähnyt yli kahteenkymmeneen vuoteen. Se onkin suurin syy miksi noille markkinoille haluan mennä.
Huomatkaa kuvassa minun hieno pussukkatelineeni. Siinä on koivunrunko johon porattiin reikiä tappeja varten ja runko kiinni joulukuusenjalkaan. Toimi mainiosti:)
Sateista huolimatta mukavaa viikon jatkoa!
Minäkin tykkään käydä markkinoilla myymässä hunajaa. Siellä näkee niin paljon tuttuja ja myös entisiä oppilaita, tuskin tunnistettavia. Mun blogi on ollut vähän aikaa katkolla kun vuodatushajosi, mutta nyt olen siirtynyt bloggeriin.
VastaaPoistaAjattelinkin, että vuodatuksessa on jotain häikkää, kun kuvat eivät blogissasi näkyneet.
Poista