tiistai 24. heinäkuuta 2012

Verlassa

Tänään oltiin Verlan pahvitehdas museossa monta tuntia. Tehdas lopetettiin heinäkuussa 1964 ja viimeisenä päivänä töissä oli 7 ihmistä keski-iältään 70 vuotta.
Museokierroksella tajuaa miten ennen on tehty paljon fyysistä työtä huonoissa olosuhteissa.
Kuivaamossa lämpötila 70 astetta ja naiset siellä asettelivat pahvi-arkkeja kuivumaan seitsemään kerrokseen ja kiipeilivät kerrosten välillä siirrellen raskaita lankkuja. Puunkuorimakoneella koneenkäyttäjän sormet saattoivat lyhetä tasapitkiksi.

Esimerkiksi opetustaulut ovat pääosin tehty Verlassa valmistetulle pahville.
Työ oli suurelta osin käsityötä. Silloin kun tehdas lakkautettiin pahvimäärä, jonka he tekivät vuodessa, tehdään nykyaikana muutamassa tunnissa.
Tehdasmuseomiljöö on upea ja pihapiirissä on kahvila, viinitupa ja useita käsityöläispuoteja.
Tutustumisen arvoinen paikka.
Kuvia ei museon sisällä saanut ottaa, mutta ulkoa otin paljon kuvia, joita en siis nyt saa kamerasta koneelle.

Me ollaan käyty Verlassa edellisen kerran noin 10 vuotta sitten. Viime kesänähän yritettiin mennä, mutta olimme siellä maanantaina ja museo on maanantaisin suljettu.

Juuri nyt ollaa Vihdissä leirintäalueella ja matka jatkuu huomenna Varsinais-Suomeen Isännän siskon mökille.

2 kommenttia:

  1. Verla on "PAKKO PÄÄSTÄ KÄYMÄÄN" -listallani, niin paljon olen siitä kuullut ja kerta kerralta kiinnostus vain kasvaa!!
    Teillä tuntuisi muutenkin olebvan kiva kesäretki, mukavia kohteita! Kenkäverossa on maistuvat ruuat! ;o)
    *
    Kiitos, kuva-arvoituspalkinto oli postilaatikossa reissusta palatessamme. Oli oikein mieluinen!!! :o)

    VastaaPoista
  2. En ole kuullut Verlasta koskaan, mutta voin kuvitella käsin tehdyn pahvin. Ja opetustaulut ovat kovin tuttuja!

    VastaaPoista