lauantai 11. elokuuta 2012

1700-luvun markkinat

Isosiskon kanssa mentiin tänään Isokyröön !700-luvun markkinoille.
Markkinat pidetään vanhan kivikirkon kupeessa. Ne ovat siitä mukavat, että myyjät ovat kaikki käsityöläisiä. Kojut ovat yhtenäiset, järjestäjät rakentavat myyntitilat. Myyjiltä edellytetään entisajan pukeutumista.
Myyjiä oli paljon ja kaikkea ihanaa oli tarjolla:)


Sää oli epävakainen ja pieniä sadekuuroja tuli vähän väliä.
Väkeä oli siitä huolimatta paljon liikkeellä.

Paikalla oli myös Isovihan aikaisia sotilaita
 ja he esittivät taistelunäytöksen paukutellen tykkejä.

Ainoa ostos, minkä markkinoilta parin arvan lisäksi tein oli mikäs muukaan kuin tunika:)
Tämä on tehty vanhasta pöytäliinasta ja taskussa on pitsiä vanhasta valoverhosta.
Tykkään kovasti tästä.

Paluumatkalla käytiin Ylistarossa Wanhalla markilla.
Olen aikaisemminkin kirjoittanut tästä eläinten vanhainkodista.
Päärakennus on komea pohjalaistalo ja siinä sijaitsee myös myymälä.

Pihapiirissä tepsuttelee ihania eläimiä joko vapaana tai häkissä.
Minä olen possufani ja possut saivat rapsutusta:)

Osa eläimistä poseerasi sievästi.


Harmi vain kun satoi koko ajan, kun olimme eläimiä ihastelemassa.
Kukkokin meni vanhojen kärryjen alle sateen suojaan.

Kiva päivä oli ja toivottavasti päivä saa suomalaisittain hyvän päätöksen.
Joten nyt seuraamaan keihäsmiesten edesottamuksia.
Mukavaa lauantai-iltaa!

Edit: Vielä huominen aikaa osallistua kuva-arvoitukseen!

1 kommentti:

  1. Aika hienoja nuo kierrätysvaatteet. Mikseipä sitä itsekin voisi vanhoista verhoista tehdä mitä vain? Ei vaan tuu tehtyä!

    VastaaPoista