perjantai 31. elokuuta 2012

Kymppisynttärit ja Rakas romu

 
Meidän rakas Mökö täyttää tänään kymmenen vuotta.
En millään uskoisi, että siitä on vähän vajaa kymmenen vuotta,
kun tämä suloinen musta "pehmolelu" meille kotiutui.
Tämän kuvan olen ottanut Mökön ensimmäisenä iltana uudessa kodissa.

Ihana tämä ukkeli on vielä näin kymmenen vuotiaanakin.
Mökö rakastaa yli kaiken rapsuttelua. Sitä saa kaikki ihmiset rapsutella kyllästymiseen asti,
siis ihmiset kyllästyvät, ei Mökö.
Muista koirista Mökö ei oikein perusta, ihmiset ovat enemmän sen mieleen.
 
Sitten toiseen asiaan. Sain viikolla mehtäemännältä mehtäpirtti-blogista haasteen,
kiitos siitä,
 jossa pitää esitellä rakas romu.
Tämä oli minulle haastavaa, koska minulla on paljon rakkaita vanhoja esineitä,
ehkä jonkun mielestä romuiksi laskettavia.
Valitsin tähän kaksi huonekalua, jotka eivät minulle kylläkään ole romuja.
Ensimmäisenä on keinutuoli, jonka edesmennyt isäni on tehnyt kansanopistossa
18-vuotiaana vuonna -53.
Isä antoi tuolin minulle, kun muutin nykyiseen kotiini vuonna -86.
 
Tämän rakkaan esineen sain itselleni viisi vuotta sitten.
Tämä on ollut äitini kapioarkku ja ollut aina lapsuudenkodissani esillä.
Minä olen hassuna vanhoihin arkkuihin ja voin joskus myöhemmin tehdä
oman postauksensa tämän talon arkuista.
Jatkan haastetta seuraaville:
 
Ihanaa syyskuun ensimmäistä viikonloppua kaikille!

4 kommenttia:

  1. Voi kiitos, todella hauska haaste. Eikun katselemaan romuja, niitä kyllä piisaa, mutta rakkain..?

    VastaaPoista
  2. Symppis-Mökö...Samanmoinen kiikkustuoli oli Manda-tätillä :)

    VastaaPoista
  3. Sinulle olisi arvontapalkintoa tarjolla:
    http://susannantyohuone.blogspot.fi/

    Onnea!

    VastaaPoista
  4. taisit sinäkin jäädä "huushollin oven taa" ihmettelemään, tules poikkeemaan...

    VastaaPoista