perjantai 19. huhtikuuta 2013

10 kuvaa kesään

Tässä huhtikuun kuva haasteeseen.
Lumet ovat sulaneet eikä vettäkään pahemmin pelloilla ole.

Tänään oli oikein keväinen sää. Iltapäivällä aurinko paisteli ja lämpötila kohosi kymmeneen asteeseen:)
Eilisen tulvakuvien silta oli tänään hetken suljettuna, kun jää oli patoutunut sillan kohtaan ja patoa hajotettiin kaivurilla. Kun tulin töistä siltaa pääsi jo kulkemaan, mutta vettä oli eilistä enemmän.
Viimeisten uutisten mukaan tilanne Kyrönjoessa alkaa helpottaa.

Eilen aamulla lenkillä harmitti, kun ei ollut kamera laukaisuvalmiina.
Näin ketun noin 40 metrin päästä ja se pysähtyi hetkeksi katsomaan meitä ennenkuin meni ojaan ja katosi näkyvistä. Se kulki pikitietä ja onneksi meni pois tieltä, ettei jäänyt auton alle. 
Samassa kohdassa oli pari vuotta sitten ketunraato tien varressa, oli ilmeisesti jäänyt auton alle.

3 kommenttia:

  1. Ronskeista viimme päivien satteista huolimatta meillä vielä niiiin lumista...Kuvasi lohuttavat, ei vielä se vappu kuiteskaan :)

    VastaaPoista
  2. Suomi on pitkä maa, meillä vielä lunta, pelloillakin. Vain muutama töyhtöhyyppä ollut näkyvillä. Mukavaa viikonloppua, toivottavasti tulvat helpottaa.

    VastaaPoista
  3. Vielä 2 kuvaa ja sitten onkin jo juhannus!! :o)
    *
    Kiitos, posti saapunut perille! Taidankin ripustella vkl:na pyykit jo pihaan...

    VastaaPoista