lauantai 13. huhtikuuta 2013

Paimenkoiran painajainen

Taas mennään kehnoilla kuvanlaaduilla. Olen ottanut kuvat kuvista.

Minä joskus lupasin kertoa Lurun pentuajasta.
Luru on ihan pienestä asti ollut vilkas ja iloinen koira.
Sillä oli pentuna myös erittäin voimakas paimennusvietti, joka kohdistui Mököön. Se nyppi paimenkoirien tapaan Mököä karvoista niiden juostessa ja leikkiessä.

Sitten kun Luru oli viiden kuukauden vanha, se rupesi yhtenä lauantaita vasten yönä oksentamaan ja ripuloimaan. En ensin kovin huolestunut, mutta ripulointi voimistui ja mikään ruoka ei pysynyt sisällä. Soitin lauantaina päivystävälle eläinlääkärille, joka käski seurata tilannetta ja katsoa, että Luru saa nestettä. Seuraavana yönä Luru ripuloi kahden tunnin välein ja sunnuntaina taas soitin eläinlääkärille, joka määräsi lisäravinne- ja antibioottikuurin apteekkiin.
Lurun kunto meni aina vain huonommaksi, se vain makasi kuistin tuolin alla. Näki, että koira oli tosi kipeä. Laitoin ruiskulla vettä sen suuhun ja se oksensi sen samantien pois.

Maanantaina soitettiin pieneläinklinikalle ja siellä otettiin röntgenkuvat. Lääkäri totesi, että jotain omituista on vatsassa ja he leikkaavat Lurun seuraavana päivänä. Kysyin, voiko olla kyse karvoista, mutta lääkäri sanoi että tuskin.
Vihdoin Luru leikattiin ja kun mentiin sitä hakemaan, lääkäri kutsui meidät katsomaan mitä vatsasta oli löytynyt. Kaarimaljassa oli kaksi aikuisen nyrkin kokoista karvatuppoa. Toinen oli ollut Lurun vatsalaukussa ja toinen ohutsuolessa. Tuppojen välille oli punoutunut naru ja se oli hinkannut reikiä ohutsuoleen, joten Lurulta poistettiin 30 cm:n pätkä ohutsuolta.
Onneksi leikannut lääkäri oli kokenut ja taitava. Hän sanoi ettei ollut koskaan nähnyt tai kuullut vastaavaa koiralla. Kissoilta kuulemma leikataan karvatuppoja vatsasta aina silloin tällöin.
Kuvassa Lurulla on vielä kanyyli tassussa, koska se vietiin vielä seuraavana päivänä saamaan antibioottia suoneen.
 Luru toipui nopeasti, mutta sitä piti vahtia, ettei se enää syönyt Mököltä nyppimiään karvoja.
Paimennusvietti lieveni, kun se kasvoi, eikä ongelmia enää tullut.

Paljon olis tästä herrasta ja sen toilauksista kerrottavaa.
Mutta tämä nyt tällä kertaa:)

Vielä on huominen aikaa osallistua arvontaan pari postausta alempana!
 

3 kommenttia:

  1. Meilläkin entinen koirmme Merri oli kova syömään kaiken minkä löysi lattialta. Maha piti siltäkin aukaista ja otta pumpulitopsit sun muut sieltä pois. Se eli 13 vuotiaaksi, mutta sama oli sitten kuolinsyy.

    VastaaPoista
  2. Voi haukkuparkaa! Meillä kissaperheessä varsin tuttua, omaa ja kaverin karvaa mahan täydeltä - risiiniöljyä ja mallasuutetta kuluu pullotolkulla. Onneksi ei ainakaan vielä toistaiseksi ole tarvinnut ell puukkoon turvautua.

    Mukavaa alkavaa viikkoa! Kevättä ilmassa :)

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista