Isäntä kävi iltapäivällä molempien ukkojen kanssa eläinlääkärillä ja niille laitettiin kastrointi kapselit niskaan. Kapselit ovat voimassa puoli vuotta ja ne ovat hyvä konsti kokeilla auttaako ne meidän Casanovan levottomuuteen. Mököhän oli aivan mahdoton viime joulun tienoilla, ainakin kolme viikkoa se oli levoton, vinkui ja ulisi. Ja se, kun ei saanut öitä nukkua rauhassa oli kaikkein raskainta. Koira laihtui ja ajattelin, että se rasitus ottaa vanhan koiran pumpun päällekin.
Sekin etu kapselissa on, ettei tarvitse vanhoja koiria nukuttaa leikkauksen takia ja jos koirat muuttuvat omituisiksi kastraation myötä, niin tässä tapauksessa se olis väliaikaista.
Kapselien vaikutus rupeaa näkymään kahden viikon päästä.
Muistakaa osallistua edellisen postauksen arvontaan:)
empäs ollu ennen kuullukkaan mutta olempas nyt viisaampi. Meillä pojat lopettaa myös syömisen narttujen juoksujen aikaan. ulvoovat yötäpäivää ja ovat muutenki kovin karkailevaisia. 14 kilsan päästä ollaan parit kerrat haettu kun siellä karhukoira neideillä samaan aikaan juoksut. tuplajuoksut tupla tuoksut :D ja kaikki mein pojat sitten sieltä löytyy vuorotellen. on noilla koirilla vaan uskomaton hajuaisti. onneksi ei lähimaastossa(2km)säteellä ole kun 1 narttukoira enää.
VastaaPoistaToivon, että tepsii. Oli aiemmin uros kulti, leikkaamaton, tunne on tuttu.
VastaaPoista