keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Pelleilyä

Tänään oli hauska päivä töissä. Me ollaan viime aikoina luettu päivälevolla lapsille Pelle Hermanni-kirjoja. Hermanni on mielestäni valloittava hahmo ja Pikku Kakkonen saisi kovasti jo uusia sarjaa. Kirjatkin ovat tosi mukavia luettavia ja lapset tykkäsivät kuunnella niitä. Nyt kun kaikki neljä kirjaa, jotka minulla on, saatiin luettua niin päätimme esittää lapsille ulkona jonkinmoisen Hermanni-tarinan. Tarinassa oli neljä hahmoa: Hermanni, emopelle, Hermannin koira Lurppu I Suuri ja naapurin setä. Minä esitin emopelleä. Lapsilla oli naurusta päätellen hauskaa ja lopuksi pellet tarjosivat lapsille plättyjä ja mansikkahilloa.
Pienellä vaivannäöllä saatiin aikaan mukava hetki, josta lapset innolla vanhemmille kertoivat:)

Nyt illalla oli tarkoitus harjata koirat perusteellisesti, mutta Mökö on sen verran levoton tietyn tyttökoiran takia, ettei se jaksanut olla rauhassa harjauksessa, joten pintapuoliseksi harjaukset jäi.


Aika komea kasa karvaa silti irtosi. Taitaa talvikarva näin kesäsäässä saada kyytiä.


Auton mittari näytti iltapäivällä ennen viittä 24,5 astetta. Mutta sadettakin luonto ja kylvöt jo tarvitsisivat.

Mukavaa viikon jatkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihana idea tuo pelle hermanni juttu :)Minä itse innostun kun itse tykkään jostakin ja sitten huomaan, että lapsetkin innostuvat:)Meidän päiväkodissa on oma pelle ja sen nimi on Hella ( yksi last.tar.op)hän esiintyy minissa tapahtumissamme ja on luonnonlahjakkuus:)

    VastaaPoista
  2. En tiennytkään, että Pelle Hermannista on kirjat. Katsottu ne on aikoinaan pikku kakkosesta. Pikku tyttäreni osasi parivuotiaana laulaa osoitteen: PIKKU KAKKOSEN POSTI. POSTINKOKELO 347 33101 TAMPELE 10. Se oli hauskaa aikaa se.

    VastaaPoista