lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kirppistä

Tänään oltiin koko perhe, koirat mukaan lukien, Tuurissa Miljoonakirppiksellä myymässä meille tarpeetonta tavaraa.


Myyjiä ja ostajia oli runsaasti liikkeellä.


Me oltiin matkassa asuntoautolla ja koirat pääsivät mukaan. Isäntä piti huolta koirista, kun minä tein kauppaa. Mökö kurkisteli välillä auton ikkunasta. että tuleeko siitä kaupanteosta mitään.


Tyytyväinen olin päivään. Rahaa ei kovin paljon tullut, mutta tavaraa meni ihan mukavasti. Oli helppo laittaa pienet hinnat, kun ei tarvinnut ajatella paikkamaksua, se kun oli ilmainen.

Ja sekin oli positiivista, kun en ostanut itse kuin yhden tavaran. Tällaisen ihanan kuvun, ettei kärpäset pääse pullavadille.


Kupu on kätevä, koska sen saa taitettua kasaan säilytystä varten. Hintaa sillä oli kaksi euroa.


Kyläkaupan puistossa kukkivat ihanat isot liljat monissa väreissä.




Otinpa kuvan myös Keskisen Vesan kartanosta. Komeahan se on kukkulallaan.


Kartanoa ympäröi puutarha, jossa on isoja patsaita, pylväitä ja muita koristuksia istutusten lisäksi. Kaikkia näitä on kuulemma seitsemän kappaletta, onnenluvun verran.


Oli tosi mukava päivä. Sää suosi meitä ja kaikki meni muutenkin hyvin.
Hauskaa viikonlopun jatkoa kaikille!

1 kommentti:

  1. Kiva päivä sinulla kirppiksellä :) Juu, komia on Keskisen kartano, mutta onko siellä onnea vaikka kaikkia juttuja onkin seitsemän? Luulen, että ei tuo raha ole onnea Vesallekkaan tuonut.....

    VastaaPoista