sunnuntai 21. elokuuta 2011

Syksyn merkkejä

Aamuisilla lenkeillä on jo ollut syksyn tuntua ilmassa. Tänä aamuna ripsutteli vettäkin, mutta se ei haitannut, kun oli kuitenkin melko lämmintä. Otin eilen ja tänään pitkästä aikaa kameran mukaani lenkille ja kuvailin mm. syksyn merkkejä.

Pääskysiä istui pitkällä langalla paljon, mahtoivatko jo suunnitella lentoreittiä lämpöön.


Sieniä on tänä syksynä ilmeisen paljon.


Koirat ovat kuraisia aina lenkin jälkeen, vaikkei sataisikaan. Yökaste kastelee tassut ja nämä meidän kuraimurit vetää itseensä hiekkaa ja kuraa. Onneksi suihku on keksitty, vaikkei sillä kaikki hiekka turkista lähdekään. Sisällä koirien makuupaikoilla on kasa hiekkaa, kun turkista kuivuessa varisee hiekat. Onneksi on imurikin keksitty,


Puolukat punastuvat hyvää vauhtia ja kohta niitä pääsee keräämään.


Viljoja on jo paljon puitu ja kuivaajat hyrisevät.


Ihanaa, että meillä on neljä vuodenaikaa:)

Mukavaa alkavaa viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Minäkin tykkään syksystä, vaikka haikeutta onkin ilmassa. On kiva, kun saa olla vaatteet päällä ja viileä tuuli hivelee kasvoja. Peiton alla on kiva nukkua. Luonto on upeimmillaan vielä hetken.

    VastaaPoista
  2. Tulin vastavierailulle.Ihan kadehdin tuota hyvää sienisatoa,olisi kiva poimia sieniä metsästä eikä ostaa niitä kaupasta;D Puolukoitakin täällä onneksi saa;kaupan pakastealtaasta...
    Suloiset koirat sinulla:)
    Mukavaa alkavaa viikkoa sinullekin!

    VastaaPoista