lauantai 25. elokuuta 2012

Lauantain kuvapläjäys

Tämä on ollut kaikin puolin hyvä päivä.
 Aamulla, kun lähdin koirien kanssa lenkille oli hyvin harmaa,
 sumuinen ja syksyisen oloinen aamu.

Mutta kun oli kävelty pari kilometriä,
niin sumu halkesi kahtia ja ihanan sininen taivas tuli esiin.
 
Hämähäkin seittejä oli tosi paljon nähtävillä kosteassa aamussa.
Tällä kutojalla on ilmeisesti ollut langat vähän sotkussa.

Kunpa osaisi itse kutoa tällaista jälkeä:)

Kotitietä kun palailtiin takaisinpäin, niin ihmettelin valtavaa sirkutusta
meidän pihasta.
Jotain pikkulintuja oli satoja meidän pihlajissa ja koivuissa
ja pitivät kovaa meteliä ja lentelivät pienissä parvissa edestakaisin.

Syy meteliin lenteli pihan yläpuolella. Kanahaukka oli saalistuspuuhissa.
Se oli hyvin haastava kuvattava syöksyillessään pikkulintujen kimppuun.
En ainakaan nähnyt sen saavan saalista.

 
Iltapäivällä päätettiin Isännän kanssa lähteä ajelulle kauniin päivän kunniaksi.
Mentiin Vaasan saaristoon Raippaluotoon ja Björköön.
 
Björköbyssä on näin kaunis pieni kirkko.
 
Kuten varmasti olette huomanneet, me tykätään katsella
ja tutustua kirkkoihin reissuillamme:)
 
Kirkko on kaunis myös sisältä.
 
 Laivanmallinen kynttelikkö on varmasti kaunis, kun siinä palaa kynttilät.

Tämän kuvan nappasin auton ikkunan läpi,
kun ajelimme maasiltaa Björköstä takaisin Raippaluotoon.

Raippaluotoonhan menee Suomen pisin ja korkein silta.
Tässä se on kuvattuna Raippaluodon puolelta.
 
Kävelytettiin koiria ja käytiin sillalla, josta tämä kuva on napattu.
 
Tällä kertaa ei menty ylös asti.
Sillalla oli paljon onkijoita.
Minä en kyllä ymmärrä mitä iloa on onkia kymmeniä metrejä korkealta sillalta:o 
 




2 kommenttia:

  1. Hui, näyttipä silta korkealta. pelottaakohan ajaa sitä pitkin? Minäkin tykkään vanhoista kirkoista, ajattelen aina silloin menneitä aikoa ja tekijöitä. Minua on aina kiinnostanut se, että miten he tekivät kirkot ja katedraalit sen aikaisilla välineillä.

    VastaaPoista
  2. moikka! Sinulle olisi haaste minun blogissani..

    VastaaPoista